Hellekupolia pukkaa?

Kyllä tarkenee olla töissä. Ja ihan varmasti muuallakin. Kävi sääliksi vanhempi lapsi eilen, kun oli kesätöissään konttaillut kirkon vintillä villan seassa tarkistelemassa jotain sähköjuttuja. Meidänkin työpaikan vintillä oli oikein sauna, kun vein sinne ylimääräistä tavaraa. Ihmiset ovat kirmanneet ilmeisesti kesälaitumille tosissaan, kun on kerrankin ollut niin hiljaista. Myös tällä kirjoitusrintamalla minulla. Ei vaan saa aikaiseksi. Olenkin miettinyt pitäisikö lopettaa kokonaan tämä blogi...


Kevät tuli ja meni työn touhussa niin kotona kuin palkkarintamallakin. Kesälomaa pidin pari viikkoa ja ne kului rästihommilla. Enkä saanut edes kaikkea tehdyksi, kun piti ihan vain levätäkin ja olla tekemättä yhtään mitään. Oman lapsen ja veljen lapsen rippijuhlat on pidetty, kummilasten synttäreitä juhlittu jne. Parilla lähifestarilla vain piipahdin autonkuljettajan ominaisuudessa. Nyt viikonloppuna on torilla Keitele-päivät ja ihan ajattelin käydä kuuntelemassa Elonkerjuuta, kun on niin hyvät kelitkin. Ja synttärit. Ainahan sitä kannattaa juhlia, että on vielä elossa.


Suunniteltiin aamukahvilla omia muistotilaisuuksia ja ideoitiin sitä, että ne pitäisi pitää ennen kuolemaa niin saisi kerrankin itse kuulla sukulaisilta ja läheisiltä kauniita sanoja ja kehuja. Saisi itse päättää juhlien tarjoilun - juomanakin vaikka kivaa värikästä boolia tai viskiä kahvin kera eikä missään nimessä karjalanpaistia. Voisi myös laatia mieleisensä vieraslistan ja juhlapaikan. Eikö olisi kätevää?! Mitä sitä sitten suremaan menetettyä aikaa, kun voi viettää sitä läheistensä kanssa, kun on vielä voimissaan. Kuoleman jälkeen vain pikainen polttohautaus ja se on siinä. Kukkia jos joku jonnekin haluaa toimittaa, voi ne kerätä kesäaikaan luonnosta. Säästyy nekin rahat turhuudelta. Omaiset jos haluavat keskenään sitten tehdä surutyötä, tehköön sen mieleisellään tavalla. Vainaja ei siitä enää mitään tiedä.


Että semmoisia ajatuksia tällä kertaa. Jotain muuta ehkä ensi kerralla. Jos ensi kerta joskus tulee. Jos ei kuolla kaikki helteeseen... :)


P.S. Viljo-kissa on kasvanut kovasti ja pyytää jo hiiriä ja myyriä. Valitettavasti jonkun linnunkin toi sisälle eräänä aamuna räpistelemään. Ulkoistin molemmat.

Lumi-infernosta kotikuntosaliksi

On se hyvä, kun lumityötä ja puun kantaminen on pitänyt huolta edes jonkinlaisesta liikunnasta koiran ulkouilutuksen ja liian harvoin tapahtuvan ratsastuksen lisäksi. Tänäänkin kädet hapotettu, kun kolasin ja lapioin katolta pudonnutta lunta. Varaston katto pitää vielä lumensa, mutta kun ne tulee alas, on vielä pintä jumppaa luvassa.

Ja koska keli muuttui nyt plussan puolelle täällä meillä ja Äkäslompolossakin lauhtui, päästään lomalle. Luulisin, että pääsen sielläkin vielä lumitöihin. Viimeksikin lapion polun laavulle ja lintujen ruokintapaikalle.

Kissoilla on parhaillaan menossa matalalentoharjoitukset. Kaksi nuorinta säntäilee talossa ympäriinsä ja kurisee ja murisee. Koiraakin ihan hirvittää. Vielä kun Viljo -poika hieman kasvaisi ja ennenkaikkea kasvattaisi kunnolla killuttimiaan, voisi koittaa aika pienen nipsauksen. Kollina voisi jatkaa sitten kohti kesää :)

Laitan tähän nyt muutamia kuvia Viljosta pienenä heti meille tultuaan ja nyt tuoreimpia kuvia vertailun vuoksi.

Sisarukset äipän tisseillä.

Äitiä väsyttää...

 

Loma tuloillaan eli hauskuuksia horisontissa!

Tai no se lomankin toteutustapa riippuu vielä hieman kelistä. Nyt iski nimittäin oikea talvi ja pakkaset. Mökkeily ja ulkoilu -30 asteen pakkasessa ei kuulosta houkuttelevalle, mutta jospa sää vielä korjaantuu seuraavien viikkojen aikana.

Kuvassa keski-ikäinen Roope melkein 10 v. ja
"pikku"-Viljo, noin 7 kk. Muutti syksyllä meille asumaan...
Viljosta ehkä lisää myöhemmin. Ainakin kuvia.

Pientä kaamosväsymystä on ollut havaittavissa, vaikka lähes kaikin mahdollisin keinoin olen sitä koettanut torjua. Vaikka luulen ettei minua pimeys väsytä, vaan työt ja arki. On ollut aika tiivis vuosi kaikenkaikkiaan eikä helpotusta juuri ole näkyvissä. Taloudellisestikaan. Mutta eteenpäin elävän mieli...

Opiskelutkin on jo osin paremmalla puolella - enää yksi lähipäivä. Sitten vielä näytöt ja hyvinvointipäivään osallistuminen. 
Tuosta päivästä muodostuukin mielenkiintoinen. Keiteleen kunnan hyvinvointipäivä on avoin kaikille, koululaisetkin ovat tapahtumassa mukana, sillä tuo lauantai 26.tammikuuta on heille koulupäivä. Paikalla on puhumassa mm. Pekka Hyysalo ja Tony Dunderfelt. Lisäksi kaikenlaista muuta ohjelmaa ja näytteilleasettajia.

Näitä opiskelujuttuja tehdessä olöen samalla mietiskellyt kaikenmaailman Wilmoja, Moodlea, sähköpostia, Instaa, WhatsUpia, Facebookia, Tindereitä, halukoneita, Lynckejä ja Skypeja, Linkened, pilvipalvelut ja ohjelmistopäivitykset. Kyllä kehitys on ollut sellaista, että ei millään pysy kaikessa mukana eikä ainakaan ehdi olla mukana kaikessa. Aika ei vain riitä eikä mielenkiinto - ainakaan kovin kauan. Mikä on milloinin trendikästä ja mikä jo vanhanaikaista... Huoh. Olen kai jo osin vanhanaikainen. Vanha? Ei kai? Keskikertainen ehkä. Aina olen koulussakin ollut sellaista keskikastia suoriutumissa, jossain aineessa ehkä hieman parempi, jossain toisessa huonompi. Keskimäärin siis hyvä. Eikö se riitä, jos on siihen tyytyväinen? Minusta riittää. Ne jotka haluaa loistaa, loistakoon.

Tein huvikseni jonkin testin, jonka nimeä en enää muista, joku väritesti. Olin sininen, konsuli. Testi antoi prosentteja sille oletko ekstrovertti vai introvertti eli mielen kuvausta. Oli 65% ekstrovertti. Seuraava kohta koski emergiaa eli intuitiivinen vai realistinen. Olin 59% realistinen.

Luonto kuvastui joko logiikkakeskeisenä tai periaatekeskeisyytenä. Olen 57% periaatteellinen ihminen. Taktiikassa olen 56% suunnitteleva ja 44% jää etsivälle puolelle. Identiteetiltäni olen 57% määrätietoinen ja muuten varovainen. Aika keskiarvoa siis kaikissa - eikö? Konsuli on poikkeuksellisen huolehtiva, sosiaalinen ja suosittu ihminen, joka on aina valmis auttamaan. Poikkeuksellisuudesta en tiedä, mutta pyrin huolehtimaan muista ja olen valmis auttamaan omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan.

Nyt on pakko nousta venyttelemään tästä tietotekniikan ääreltä. Vanhoissa jäsenissäni tuntuu vielä toissapäiväinen 3 tunnin ratsastusurakointi. Kaksi tuntia hyvässä seurassa maastossa nautiskellen ja siihen päälle topakka koulutunti. Laitan piristykseksi maastosta pari (huonoa) kuvaa tähän. Hämärä ehti laskeutua ja pakkanen huurutti puhelimen - hevosesta puhumattakaan ;) Elekee paleltuko, lämmintä päälle!

Vanhaherra Amors, tuttavallisemmin Amppa. 

Mitkä asiat sinua kiehtovat ja kiinnostavat?

Tämä päivä muodostui paljon mielenkiintoisemmaksi ja erilaisemmaksi kuin olin etukäteen ajatellut. Päivän lopulla sain kimmokkeen kirjoittaa pitkästä aikaa jotain tännekin, kun minua vielä sopivasti muistutettiin blogini olemassaolosta. Kiitos Sirpa! :)

Päiväni ei ollut perinteinen työpäivä - toki aamulla pari tuntia kävin työmaallakin vastailemassa puhelimeen ja hoitamassa erinäisiä asioita. Sitten olin loppupäivän valmistautumassa oppisopimuskoulutukseen ja aloittamassa muutosvalmennusta. Aloitin yhden osion opinnot, jotka sisältyvät vanhustyön erikoisammattitutkintoon. Sotestakin keskusteltiin ensimmäisellä kerralla, mutta jatkossa keskitytään lähinnä muutokseen ja vanhustyön asiakaspalveluverkostossa toimimiseen.

Joku hieman ihmetteli miten koulutus liittyy työhöni, mutta oivalsi pian asian, kun kerroin että varmaan noin 80 % asiakkaistani on ainakin yli 65 -vuotiaita ja vanhimmat siellä 85-95 ikähaarukassa. Voi olla joku vanhempikin... Ja teen lisäksi yhteistyötä muiden ikäihmisiä hoitavien tahojen kanssa säännöllisesti. Myös akuuttivastaanotolla. 

Päivä oli lyhyesti sanottuna opettavainen, silmiä avaava ja ajatuksia herättävä. Tuskin maltan odottaa seuraavaa lähipäivää mitä silloin tapahtuu. Nyt taas muistan miksi olen aina tietyin väliajoin halunnut osallistua erilaisiin ammatillisiin lisäkoulutuksiin. En siis mistään koulutuspakosta vaan omasta halusta ja mielenkiinnosta. Halusta kehittyä ja oppia uutta.

Minua siis kiehtoo uuden oppiminen ja se mitä milloinkin opiskelen, vaihtelee paljonkin ratsastuksesta kuntonyrkkeilyyn, ammatillisesti uusia osa-alueita, tavata ja tutustua uusiin paikkoihin, uusiin ihmisiin. Varmaan ihmisen luontoon kuuluu tutkia ja ihmetellä ja ottaa haltuun uusia taitoja. 

Lukeminen ja kirjoittaminen on ollut osa minua, mutta valitettavan vähän nykyisessä elämäntilanteessa. Onneksi äitini on sentään saanut kirjoitushaaveitaan toteutettua ja olen saanut osallistua siihen omalla tavallani. Kirjoittamista sivuttiin myös illalla kirjastolla kirjailijatapaamisessa. Miksi eksyin sinne, saatat kysyä? Siksi, että aihe oli ns. pinnalla, koska pitkän tauon jälkeen aloitin vanhan harrastuksen eli kuntonyrkkeilyn. Kirjailija ja toimittaja Janne Romppainen on kirjoittanut kirjan "Mikä nyrkkeilyssä viehättää?" ja minua kiinnosti suuresti kuulla tähän vastauksia. Lisäksi kiinnosti tavata kotipitäjän opettajanakin tunnettu henkilö, joka opettaa entisessä opinahjossani. Yhdistäväksi tekijäksi paljastui myös Kainuun seutu. Olenhan opiskellut terveydenhoitoalaa siellä.

Täytyy sanoa, että tapaamisen aikana opin jälleen uutta ja kiinnostavaa. Jäi kytemään halu lukea lisää. Kirjakin täytyy nyt luultavasti hankkia. Kuulimme myös nyrkkeilyn historiaa ja mitä liitoskohtia erilaisiin rutiineihin ja eri taiteenlajeihin siitä voi löytää. Mystistä. Edelleenkään minulle ei syttynyt palavaa intoa katsoa nyrkkeilymatseja (toki olen niitä joskus seurannut), mutta hahmojen tarinat olivat jännittävää kuultavaa. Aiemmin olen ollut kiinnostunut lähinnä nyrkkeilijöiden elämänkerroista elokuvien muodossa, mutta nyt aihe sai uusia näkökulmia. Oletteko ajatelleet esim. että nyrkkeilyssä ja teatteritaiteessa on jotain samaa?

Ihmistä kiehtonee tuntematon. Se mitä metsän tuolla puolella on. Miltä kuussa näyttää? Kuinka valo syntyy jne. Muuten varmasti ihmiskunta olisi jämähtänyt kivikaudella tai kuollut sukupuuttoon. Nyt jäin miettimään mitä yhteistä nyrkkeilyllä ja ihmisillä, vanhuksillä on? Ensin tulee mieleen, että molemmilla on yksilöllinen ja mielenkiintoinen historiansa. Lisäksi nyrkkeilijöistäkin tulee joskus vanhoja ja joku heistä voi olla jonkun meidän hoitotyön ammattilaisenkin hoidettavana. Vanhuksissa voi olla joku, joka on ollut kiinnostunut nyrkkeilystä tai sitten pitsinnypläyksestä. Vanhuksetkin ovat erilaisia kiinnostuksen kohteineen. Oletko koskaan kysynyt ikäihmiseltä mikä häntä kiehtoo? Saatat yllättyä.

Nyt tuntuisi tarinaa riittävän, vaan tekeillä ei ole elämänkerta eikä edes novelli. Olin ajatellut kirjoittaa samalla päiväkirjamaisesti myös kesän ja alkusyksyn tapahtumista, mutta siihen olisin mielelläni liittänyt kuvia. Kärsivällisyys saunaa odotellessa ei nyt siihen riitä, joten jätän sen toiseen kertaan. Kirjoittelemisiin siis!

Ei näy vielä kevättä ei!

  

Lunta satanut lisää joka toinen päivä, hetkittäin aurinko  paistanut... Tuntuuko keväälle? No ei vielä yhtään, vaikka tirpat sirkuttaa ja jääpuikkoja alkaa muodostumaan. Jotenkin ei vielä innostu tuosta auringostakaan ihan täysillä, kun ympärillä on metrinen hanki. Toiveunia on tullut kyllä nähtyä: että yöllä olisi satanut niin paljon vettä, että se olisi vienyt kaikki lumetkin mennessään... Turhia toiveita. Ohessa muutamia kuvia pihasta viime viikolta - tuon jälkeenhän on tullut lisää lunta!

 

 

Yleensä tuolla tien varressa aita näkyy, nyt pilkistää vain pari tolpanpäätä hangesta...

Patikoimassa Kuer -tunturilla.

Lomailtiin tietysti ensimmäisellä talvilomapätkällä äidin kanssa mökillä Äkäslompolossa. Lunta piisasi sielläkin, lähes sama tilanne kuin täällä. Mutta kummasti se tuo aika on vaan rientänyt, kun edellisen tekstin olin saanut kyhättyä ennen joulua.Töissä on ollut todella kiireitä (flunsa ym. kausi) ja ehdin jo itsekin sairastaa vatsataudin. Influenssat ja RS-virukset ynnämuut tarjolla olleet eivät onneksi tarttuneet. Nyt olen lomaillut viikon ja ai, että minua on nukuttanut. Viimeistään aina aamulla venytellessä tajuaa miten väsynyt on ollut. 

Polkua poroille...

Äkäsmyllyllä koskikaran laulua kuuntelemassa.

Vierailu tottakai Virpin luona ja maastossa...

Loman kunniaksi.

Eilen minuun iski toisenlainen tauti, kun jouduin leipomaan esikoisen luokan myyjäisiin. Tein juustosarvia uudella ohjeella sekä banaanikakun - tai enemmän torttu se oli, suklaakuorrutuksella. Se on sitten ostajan helppo tuunata pääsiäiskoristeilla kahvipöytään. No, joka tapauksessa innostuin siitä leipomisesta pitkästä aikaa ja nyt minulla on edessäni tuore pataleipä yrtein, sipulin ja siemenin täydennettynä sekä uunissa toinen banaanikakku omiin tarpeisiin. Lisäksi ajattelin vielä illemmalla tehdä kotiinkin juustosarvia, sillä ne olivat todella hyviä. En muista kyllä millon olisin leiponut enemmän kuin yhden helpon marjapiirakan...

Todistettavasti viime viikon piirakka.

Tänään valmistunut banaani-suklaatorttu pääsiäisen kunniaksi.

Ei niin onnistunut pieni pataleipä, mutta maku oli hyvä.

Syksyllä kävin siis pitkästä aikaa muualla kampaajalla ja samalla tuli ystävää nähtyä pitkästä aikaa. Suuret oli suunnitelmat jälleen tuon vasemman puoleisen tyylin jälkeen kasvattaa hiuksia - vaan kuinka kävikään? Edelleen jatkuvasta talvesta huolimatta minulla on nyt ympäri päätä sänki!

Syksyn malli.

Tämänhetkinen look.

Kuvaa niskasta, jos saatte selvää...

Tukka on oikeasti piikkisuora, mutta kokeilin miltä loivat kiharat näyttää.

Sänkeä.

Sitten hieman eläimellisempää ja ehkä kiinnostavampaa kuvaatoa. Tässä muutamia tyylinäytteitä siitä, miten eläimet osaavat rentoutua - joka päivä. Ei paljon lumi- tai lämmityshuolet paina...

 

Sweet Emma, WKT:n luottoratsujani.

Hirnun Poika eli Poitsu, hyvänmielen ruuna.

Olen päässyt osallistumaan muutaman kerran myös ponikerhoon.

Lumen lisäksi olin jo hetken kyllästyä talonlämmityspuuhiin - etenkin puumenekkiin, kun liiteri ammotti tyhjyyttään. Onneksi järjestyi mahdollisuus hakea pari kuormaa puita kohtuullisen matkan päästä. Kiitos puut tehneelle ja kärrin lainanneelle. Reippaana ladoin niitä sitten liiteriin ja sain itseni kovin kipeäksi, sillä olin vasta toipilasvaiheessa vatsataudistani. Onneksi pojat tuli avuksi ja tekivät myös lumitöitä. Lauantaina oli nimittäin myös ratsastustunti ja mielestäni kohtuudella Poitsun kanssa vedettiin myös laukkaa loivalla kiemurauralla tehden pysähdyksiä ja siirtymisiä raviin/käyntiin kesken tehtävän. 

Lumitöitä on siis kiitettävästi riittänyt tänä talvena. Viimeksi eilen sai riehua kolan kanssa. Ei mahdu nuo lumet enää oikein minnekään. Eilisestä lumenpudotushommasta on niskat nyt jumissa ja saatte uskoa, että eilen käsiä hapotti. Apunani oli monta metriä pitkä lumenpudotin, jota apuna käyttäen ja lumikasan päällä horjuen kevensin lumikuormaa takapihan puolelta lumiesteiden kohdalta. Alapuolella kun on terassi valokatteineen... Nyt eilen satanut lumi valuu toiselta puolelta itsekseen alas, koska siellä puolelle ei ole "jarruja". Uhkaavasti lumet lähenee jo ikkunaa. alkaa olla kasa seinänvieressä jo ikkunalaudalla. Joutuukohan sinnekin vielä lapion kanssa töihin?

Mutta tuosta lämmityspuuhasta vielä. On ilmeisesti pakko alkaa todenteolla suunnitella alakerran takan purkamista ja uuden hankkimista, koska puiden polttaminen on siinä lähes turhaa. Takka ei enää varaa lämpöä, mutta tokihan se hieman lämmittää muuten. Todella paljon meni tänä talvena puuta. On kuulemma mennyt muillakin, mutta olen hankkinut kolme kertaa lisää puuta tälle talvelle... Pääosin kyllä talo on lämmennyt puulla, onhan minulla hella, 2 takkaa ja saunassa puukiuas. Etenkin vanhempi poika on kova saunomaan, joten sauna on lämmennyt useimpina iltoina talven aikaan.

Joonatan juuri tänään. Herra jo keväällä 11 vuotta.

Roope 9 v. jälleen pääsiäisruohon kimpussa.

Erittäin maukasta ja mukavaa pääsiäistä kaikille! Josko ennen kesälomaa taas jotain.