Etelärinteellä tapahtuu.: joulukuuta 2017

Kuvalla ei ole aiheen kanssa sinällään mitään tekemistä, mutta oloni on jotenkin ollut hetkittäin tälläinen viime aikoina...

Joulu. Se on vanha ja perinteinen juhla ympäri maapalloa. Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi ja on siksi mielestäni perimmiltään uskonnollinen juhla. Kuuntelin tällä viikolla radiosta keskustelua siitä kuuluuko jouluun romantiikka ja seksi tai seksuaalisuus. Ihmiset saivat laittaa viestejä toimitukseen ja ne vaihtelivat kyllä laidasta laitaan. Ihmeteltiin seksikkäiden punaisten alusvaatteiden tarjontaa. Lahjojen ostamista omalle rakkaalle ja hemmottelua, kahdenkeskisiä kynttiläiltoja ja yhdessäoloa. Toiset taas kammoksuivat kaikkea seksiin viitaavaakin yhdistettynä jouluun.

Itse ajattelin silloin, että mielestäni joulu on ennen kaikkea perhejuhla, johon kuuluu lähimmäisen rakkaus ja muistaminen. Lähimmäinen voi olla sukulainen, työkaveri, naapuri tai ystävä, jonka kanssa olet tekemisissä. Sitten aloin miettimään, että lähimmäisen rakkaus voi tarkoittaa myös ketä tahansa tarvitsevaa, toista ihmistä tällä maapallolla. Toisaalta Jeesuksen syntymä ja lapsen syntymä on lahja, perhejuhla. Ja lasta ei synny ilman seksiä... Paitsi neitsyt Marialle. Hmm...

"Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Tämä rakkauden kaksoiskäsky on kristillinen termi, jolla tarkoitetaan käskyä rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin omaa itseä. Lähimmäisen rakkaus on toisten ihmisten huomioon ottamista ja kunnioittamista. Se on myöskin tärkeä osa kristillisen kirkon opetusta ja toimintaa. Näinhän meille on ainakin opetettu.

Lähimmäisen rakkaus voi ilmentyä elämässämme monella tapaa. Se voi ilmentyä kiitoksessa toiselle ihmiselle, auttamisena päivittäisissä askareissa tai hädän hetkellä. Se näkyy katseessa, tuntuu kosketuksessa ja loistaa kirkkaana lasten silmissä. Sen ei tarvitse olla suuria kalliita lahjoja, vaan joskus kiitos kuluneesta vuodesta täyttää mielen ilolla. Se voi olla pieni huomionsoitus, joka kertoo, että juuri sinua on ajateltu ja sinun persoonasi otettu huomioon. Se voi olla sitä, että sinua arvostetaan sellaisena kuin olet eikä jokaista virhettäsi tai heikkouttasi tuoda aina esille. Se voi ilmetä hiljaisuutena, kunnioituksena ja arvostuksena mennyttä kohtaan.

Lähimmäisen rakkaus voi ilmetä myös yhteishenkenä, jolloin voidaan saada aikaan jotain todella suurta. Sen sijaan, että puretaan, särjetään tai hävitetään jotain kaunista ja meille kuuluvaa. Se voi olla uudelleenrakentamista ja luovaa. Olen sitä mieltä, että silloin jokainen voi saada jotain takaisin antaessaan toiselle; tavalla tai toisella. Nyt tai joskus. Koskaan et voi tietää milloin olet itse saava osapuoli, mutta se ei saa olla auttamisen peruslähtökohta.

Antamisen lahjan tulee tulla sydämestä, ajatuksesta. Sen peruslähtökohtana ei mielestäni tulisi olla oman erinomaisuuden ja hienouden korostaminen. Ei paremman ihmisen leima. "Lahjan" ei tarvitse olla kallis tai suuren suuri, vaan mielestäni siinä tulee näkyä persoonallinen leima. Se voi olla runo, kuva, villasukat tai seinäryijy. Se voi olla lumenluonti naapurin ovensuusta, auton tuuppaminen apuna hangesta, iloinen vilkutus ja hymy postilaatikolla, tavara, jota et enää itse tarvitse, mutta josta toinen on hyvin kiitollinen. Mitä sinä haluat antaa itsestäsi tai mistä haluat olla muistettu? Mitä itse haluaisit itsellesi lähimmäiseltäsi? Löytyykö vielä auttamisen halua? Löytyykö yhteishenkeä? Olen tässä joulun alla todennut, että Luojalle kiitos, löytyy :) Siksi useana päivänä olen ollut tippa linssissä, herkistyneenä.