Hei, hei heinäkuu!

Lupasin kertoa siitä miten heinäkuun loppupuoli sujui. Oletteko valmiit? No vaikka ei kiinnostaisikaan niin tässä tulee...

Tampereen reissulta kotiuduttuamme suuntasin apukätenä kohti Reisjärveä ja Kangaskylän ravirataa. Kyydissä ystäväni kasvattama suomenhevosori. Nuorukainen starttasi ensimmäisessä lähdössä. Mukana raveissa oli muutakin paikallisväriä, joten osallistumisprosentti oli mielestäni ihan hyvä. Nuorukainen juoksi hienosti ja olimme tyytyväisiä. Liekö ollut mitä taikaa perintöhupulla ja -kumituteilla. Toisten vielä jäädessä jännäämään kisapaikoille, me poistuimme ilahduttamaan kotijoukkoja.

Minä nuoren herran seurassa.

Monien muiden paikkakuntalaisten kisatessa Reiskojen SM-kisoissa Vesannolla, minä nautin kotonaolosta sekä vierailin sukulaisia tapaamassa kotikonnuilla. Näin pitkästä aikaa mummoanikin, joka asustaa eteläisessä Suomessa. Ja hän näki poikiani, jotka ovat jo kasvaneet ohi monesta sukulaisesta. Esikoinen ainakin reilulla 180 cm varrellaan... Viikonloppuna pojat lähtivät reissuun isänsä kanssa Tallinaan ja minä kokeilin raviradan ratsastuskentällä toisen kerran ratsastaa Amppaa. Joku ihme jännäkakka iski housuun ja laukka jäi kokeilematta. Olisiko osansa tehnyt ympäristö ja se, että tytöt hyppäsivät samalla kentällä esteitä. Kai jotenkin kuvittelin etten hallitse hevosta ja se muka vapaaehtoisesti loikkaakin esteille. Tiedä häntä. Tai että hevonen karkaa käsistäni kietämään ravirataa hullunkiilto silmissä ja häntä suorana. Nyt kyllä jo vähän naurattaa mielikuvitukseni... Innostui isoherra kyllä siinä vaiheessa, kun minä talutin sitä ympäri kenttää loppukäyntejä ja mukana olleet muut hevoset karauttivat laukkavedot radalla. Voi Amppa, onneksi säästelit voimia, sillä et voinut arvata mihin seuraavaksi joutuisit - viikoksi Wanhan Koulun tallille tekemään tunteja leiriläisten kanssa. Niin koulua kuin esteitäkin. Ja ratsastajat sekä opet sitä luokkaa ettei ketään päästettäisi helpolla.

Viikonloppuun mahtui lisäksi hyvän pitkäaikaisen (EI VANHAN) ystäväni esikoisen rippijuhlat, jotka kruunasivat sen viikon. Samaan aikaan olisi ollut kauempana veljenpojan riparit, mutta selkä oikutteli sen verran ratsihommista, että olisipa jäänyt istumatta autossa ja kirkossa. Ystäväni ja minun pojat ovat olleet kavereita siitä saakka, kun ystäväni Kaisa piti esikoistani sylissä vastasyntyneenä ja omansa potki viimeisillään hänen vatsassa. Tätä pojat aina muistelee, kun tulee puhe kaveruuden kestosta :)

Me <3

Seuraavalla viikolla eli heinäkuun viimeisellä viikolla koitti Hamulassa Wanhan Koulun tallilla erikoinen leiriviikko, kun Kavioliitossa 30v rantautui Savoon. Kyseessä oli Entisten Ponityttöjen ratsastusleiri ja siitä voitte lukea tarkemmin taas Katja Ståhlin blogista (http://blogit.apu.fi/kavioliitossa30v/). Varmaan useimmille Katja on tuttu nuoruusajoilta Jyrki -ohjelman juontajana. Hieman nuoremmat ovat saattaneet nähdä hänet mm. Uutisvuodossa, Nelosen uutisankkurina tai tunnistaa hänet Suosikin entisenä päätoimittajana tai demi -lehden toimittajana. Hän on toiminut myös radiossa ja jopa ääninäyttelijänä, mikä oli minulle uutta tietoa. Tallin sivut löydätte tästä: http://wkt.fi/. Nyt varmaan teille valkenee, kuka on Pullukka? Katjan oma hevonen poikaystävineen siis saapui leirille mukana ja voitte arvata muistanko hevosen oikeaa nimeä vaikka sen kysyinkin, saati rotua. Mutta voitte lukea tuolta Katjan blogista jostain kohtaa ihan itse. Tai etsiä netistä. Minusta tärkein pointti on se, että HÄN ei ole ollenkaan pullukka. Ehkä Pulde sopii minulle paremmin - tosin Pullukan kaikki muistaa heti :)

Itse osallistuin vain yhteen leiripäivään keskellä viikkoa; meikäläisen kassavaje nimittäin... On se kumman, kun työstä ei makseta niin paljon, että voisi mielin määrin harrastaa. Päivän ohjelma alkoi klo 8.00 Jooga-Johannan vetämällä rauhallisella muttei liian helpolla aamujoogalla. Vanhan koulun sali oli täynnä leiriläisiä sekä oli meitä lisäksi kolme päiväkurssilaista. Aamupalan jälkeen osa leiriläisistä lähti issikkavaellukselle Rytsyretkille ja sitä porukkaa olikin vetänyt Jokinotkon karjatilan Jenni. Taas loistavaa yhteistyötä kaikilla! Osa leiriläisistä siirtyi samaan aikaan Anun pitämälle koulutunnille ja loput tuon tunnin jälkeen uittamaan hevosia. Päiväkurssilaiset avustivat ja seurasivat silmäkovana tätä kaikkea. Kyllä kaikilla tuntui olevan niin hauskaa - jopa hevosilla, ainakin uimasilla. Minun ottamat kuvat kännykällä ei vain näytä tätä hauskuutta, mutta saa tuosta jotain ideaa...

Iltapäivällä ruokailun jälkeen (ihan totta, joka välissä syötiin) Katja Ståhl kertoili meille aiheesta: Working Equitation. Lyhennän tässä WE, koska en osaa myöskään lausua tuota. WE eli suomalaisittain paremmin työratsastus on rantautunut nyt Suomeenkin ihan jäädäkseen. Luin kyseisin yhdistyksen sivuilta, että maajoukkuetta Suomella ei vielä ole, vaikka MM-kilpailuja kyseisessä lajissa on järjestetty jo useita kertoja.( http://www.wefi.fi/) Usein tosiharrastajat käyttävät lusitanohevosta, koska se soveltuu lajiin hyvin. Onhan se jalostettu alunperin karjanpaimennukseen ja härkätaisteluun sopivaksi. WE-kilpailuissa ratsastettavat tehtävät jäljittelevät karjanpaimennusperinteiden tavallisia taitoja, joita kuka tahansa maastossa ratsastavakin saattaa joskus tarvita. Tehtävinä on mm. nopeita suunnanvaihtoja, portin avaamisia ja kapeikoissa peruuttamisia. Monista näistä tehtävistä selviytyäkseen hevosen on oltava koottu eli painon on tultava hevosen takaosalle. Tosin lajia voi harrastaa hieman kevyemminkin ihan perusputeilla ilman kokoamista, mutta kilpailuissa hevoset ovat toista luokkaa. Korkeimmalla tasollaan working equitation on siis katsojia viihdyttävä ja kiinnostava laji.

Katja kertoili ja näytti miten leiriläisille rakennetulla radalla tehtävät voi suorittaa oikeaoppisesti ohjat vasemmassa kädessä. Se minulta kyllä jäi varmistamatta, että tekevätkö vasenkätiset tämän toisinpäin. Pitänee opiskella lajista lisää myöhemmin. Leiriläiset tutustuivat radan tehtäviin hevosten kanssa ensin rauhassa tehtävien välissä kävellen ja haistellen sekä taisipa joku suomenhevonen hieman maistellakin kokeeksi. Sitten ensimmäinen ryhmä kiersi Katjan opastuksella koko radan läpi eri vaiheineen. Tämän jälkeen kaikilla oli aikaa kokeilla jokaista tehtävää haluamassaan järjestyksessä ja hevosta huomioiden useammankin kerran. Tarvittaessa Katja (ja joskus minä) avusti hevosen/tehtävän kanssa. Lopuksi jokainen sai vuorollaan suorittaa koko radan yhtäsoittoa.

Meillä rataan kuului ensimmäisenä ns. tynnyritehtävä, jossa tosin tynnyreiden sijaan kierrettiin tolppia. Tehtävässä tynnyrit kierretään ratsastamalla tynnyreiden väliin ratakartan mukaisesti: kierretään ensimmäinen tynnyri tavallaan voltilla, ratsastetaan keskimmäisen tynnyrin takaa, kierretään kolmas tynnyri ja ratsastetaan ulos samaa reittiä kuin sisäänkin. Tehtävän sai mennä käynnissä tai ravissa, rohkeimmat niinkuin oikeastikin laukassa, niin että joka "tynnyrille" luonnollisesti laukka vaihtuu samaten kuin voltin suunta. Tämän jälkeen siirryttiin rivakasti portille, jossa hevosen kanssa piti siirtyä portin toiselle puolelle avaten välillä juoksutusnarusta tehty portti sekä sulkea se myös jäljessä. Seuraavaksi seurasi peruutus L:n mallisessa puomikujassa, josta siirryttiin sujuvasti väistöön puolien välissä. Ideana oli alunperin tehdä väistö yhden puomin päällä niin, että hevosen etujalat olisivat kulkeneet puomin etupuolella ja takajalat toisella puolella, mutta tämä osoittautui yllättävän vaikeaksi monelle hevoselle, joten tehtävää piti helpottaa. Eihän estehevonen nyt voi jäädä puomin päälle, herranen aika!

Sitten radalla seurasi pujottelua puomien välissä kävellen tai ravaten. Kukaan ei muistaakseni tainnut kokeilla tehtävää laukassa, kun välit olivat aika pienet. Siitä siirryttiin laukalla kentän päädyn kautta "keihästystehtävälle" eli tynnyristä (pöntöstä) poimittiin ns. seiväs ja siihen keihästettiin pienen matkan päästä rengas, jonka virkaa toimitti nyt näppärästi jalustin kentän aidan päällä. Tämän kaikki suorittivat ymmärretävästi vielä käynnissä. Keihäs kainalossa ja rengas keihäässä kierrettiin portin ympäri ja palautettiin sitten välineet paikalleen, haluamassaan askellajissa ja sen jälkeen karautettiin täyttä laukkaa viimeiseen nurkkaan ja nostettiin pysähdyksissä "kannu" ilmaan. Suorituksia seurasi innokkaat, mutta maltilliset taputukset ja hurraa-huudot yleisöstä. Kuvia minulla ei valitettavasti ole, kun seurasin niin innokkaana moolemmat tunnit kentällä, mutta katsokaa vaikka Youtubesta hyviä videoita lajista.

Niinhän siinä meillekin kävi, että yllätyimme positiivisesti miten rohkeasti monet hevoset tottuivat tehtäviin ja tuntuivat jopa nauttivan niistä. Joukosta erottui heti ns. vanhat konkarit, jotka eivät pienistä hätkähdä luonteensa tai kokemuksensa vuoksi. En sano ikänsä, koska se ei aina ole niin selvää. Ainakin tallin ponikaartista Hoppe (Hope) loisti tässä lajissa. Selässä kiisi ilman satulaa Katjan tytär Vilma, joka on usein nähty Hamulassa kesäleireillä. Erään leiriläisen oma Elli, puoliverinen, oli myös luotu lajiin ja hoiti homman kuin olisi ennenkin tehnyt. Lähes samaan pääsi toisen leiriläisen suokkitamma Rangelika, upea ja säpäkkä neiti. 

Talon oma suokkitamma Elli (Aprelli) tosiaan maisteli mm. seivästä ja mennä puksutteli tasaisesti tehtävillä ilman satulaa; toki ratsastaja selässä. Samoin toimi yksityisen omistajan Alli (Koto Alli, suokkitamma hänkin) - kuin joka päivä olisi näitä hommia tehnyt. Samaan kaartiin kuului minullakin usein ratsuna toiminut irlannin cob Emma (Sweet Emma) sekä tietysti Pullukka, jolla ratsasti omistajan tyttären ystävä. Suokkiruuna Prinssinakki (Liinan Prinssi) lämpesi kunnolla tehtäviin ja hoksasi niiden tarkoituksen vasta toisella tunnilla. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Islanninhevonen sen sijaan kieltäytyi mm. menemästä lähellekään porttia tai tynnyreitä, joten hän sai poistua huilaamaan.

Loppujen lopuksi moni ratsastaja yllättyi positiivisesti ja saattoi jopa innostuakin tehtävistä. Minä ainakin haluaisin joskus koulutunnilla kokeilla muutamia erilaisia tehtäviä ihan virkistyksen ja kokemuksen vuoksi. Lajista puhuttaessa tuleekin ilmi sen hauska ja rento ilmapiiri, jossa hampaiden kiristely ja pakottaminen eivät kuulu asiaan. Eli siis liian tiukkapipoisen kouluratsastajan ei kannatane turhan tosikkona lähteä mukaan. Lajin harjoittelu vaatii aikaa ja toistoja niin ratsulta kuin ratsastajaltakin. Kouluputte soveltuu aloittelijalle oikein hyvin, koska todennäköisemmin se ei poistu harja putkella paikalta heti, jos jotain erikoista tapahtuu.

Torstai - unikeonpäivä- minun maailmaan putkahtamispäiväni joskus kauan kauan sitten - koitti aluksi hieman huolestuttavan harmaana, mutta loppujen lopuksi sää oli oikein miellyttävä hengailla Jokinotkon karjatilalla rockfestareilla, joiden pääesiintyjä oli naapuripaikkakunnan Piuhasuma. Heidän lämppärinään toimi joku Timo Rautiainen... Tunnetteko?

Piuhasuma testailee soittimiaan ja ääniään.

Tiluksilla asustavia pienimpiä kavioeläimiä.

Teemun iso savustingrilli poisti juhlijoiden nälkää kolmipäiväsiten festareiden ajan.

Illan "sumentuessa" minä suuntasin jo kiltisti kotiin vatsa täynnä ja mieli iloisena.

Minun tähän maailmaan tulo ei kyllä äidin mukaan ollut ihan niin helppoa. Noin 29 tuntia äherrystä ja puhinaa vesisateen ja ukkosen pauhatessa. Synnytyssalin henkilökunta oli lopulta tarvinnut imukupin apua saadakseen minut ulos yksiöstäni, johon olin ollut kovin mieltynyt. Jopa kaksi viikkoa yli sovitun määräajan. Koko sen akkainviikon oli ollut sateista ja heinänteko oli ollut takkuista ja kuraista hommaa. Tuohon aikaanhan ei todellakaan ollut kännyköitä, joten isäpappani oli ravannut vähän välilä sisällä kysymässä olisiko laitokselta tullut mitään tietoa. Isomummoni oli lopulta tähän hermostunut, koska isä kantoi samalla saappaissaan kuraa sisälle. Hän kun oli työnjaossa se mies, joka teki rautakangilla reiät seipäille ja siinä hommassa oli vetinen multa lennellyt. Heinistäkin oli vesi valunut, kun heinäväki oli niitä seipäille nostellut. Että semmoinen oli minun maailmaan tulo. Mutta lopulta oli koko suku huokaissut onnesta, kun maailmaan kiskottiin kolmileukainen michelin-tyttö: 53 cm pitkä ja painoa vähää vaille 5 kg! Tuostaan olen vain jatkanut kasvamista :D


Mutta asiaan. Keitele-päivät starttasi monenmoisella ohjelmalla viikonlopuksi. Oma osallistuminen jäi aika niukaksi, kun tarjontaa on näin kesällä niin paljon ja kotihommiakin pitää koettaa välillä tehdä, ettei kaikki kaadu samalla niskaan, kun koetan aloitella maanantaina taas työt. Joka tapauksessa lapsille oli torilla tarjolla Malttia ja Valttia, pomppulinnaa, poniajelua ja -ratsastusta (WKT), meidän MLL:n rastilla kivien etsintää sahanpurusta, katusählyä sekä kaikelle kansalle elvytys- ja defibrillaattorioppia. Sellaiset peruskansalaisen defibrillaattorilaitteet kun kunnasta muutamasta paikkaa löytyvät. 

Iltapahtumassa olivat kuulleet Savon murremestaria, joka paikkakunnalla asustaa ja heiluu mm. kesäteatterilla. Tai metsässä. Taikuri Puijon Paroni vilahti minunkin näkökentässä. Samainen taikuri vieraili meidän MLL:n toripäivässä ja taisi ainakin osa taioista olla samoja. Kyläläiset saivat tuulettaa kansallipukujaan ihan käskystä ja heiluivatpa osa heistä ne päällään myös Mäyräkoiran keikalla. Ja jatkot seurasi paikallisessa anniskeluravintolassa niille, joilla vielä intoa riitti. Kahvia, lettuja ja muikkuja on ollut tarjolla koko päivien ajan eri teltoissa sopuisaan hintaan.

Lauantain ohjelmassa oli aikataulun mukaan Trio Nuhapumppu (toivottavasti eivät olleet kovin tukkoisia) ja elvytysharjoituksia oli jatkettu. Ilmeisesti ei musiikin tahdissa kuitenkaan. Kello 10 starttasi ensimmäiset SM-pyöräpotkurikisat ja tunnelma oli ollut kuumottava. Tästä tapahtumasta hauska kuva Savon Sanomissa:

Juontajana tapahtumille toimi Olavi Rytkönen. Kaikenlaista muutakin sälää päivään oli mahtunut, mutta illalla pääesiintyjinä nähtiin Nopsajalka ja Eini. Vanhemman väen makuun, kuten minunkin, on enemmän tuo jälkimmäisenä mainittu. Mutta hyvin monenlaista ohjelmaa, ei kuitenkaan liikaa, päiviin oli saatu soviteltua. Lauantaina päivällä oli myös toiseksi viimeinen Keiteleen kesäteatterin esitys, jonka itsekin kävin katsomassa tuolloin. Näytelmän nimi oli Aviosimulaattori. Suoraa lainausta siitä käyttäen:"Näytelmä on hyväntahtoinen maalaiskomedia, joka ammentaa huumorinsa itä- ja länsisuomalaisten ihmisten luonteiden ja murteiden erilaisuudesta. Savon murteella ”viäntävät”, puheripulia potevat savolaiset vastassaan Turun seudulla asuvat, vähäpuheiset ”jöröttäjät”: stereotypioita, joista syntyy riemastuttava keitos. Keiteleellä näytelmäsovitus maustetaan erityisesti tätä näytelmää varten sävellettyä, juonta eteenpäin kuljettavaa musiikkia ja lauluja."

Sunnuntaina näytökset huipentuivat viimeiseen esitykseen, mutta siitä en osaa sanoa, koska itse olin jo lauantai-illalla valmistelemassa juhlaraveja raviradalla ja jatkoin hommia sunnuntaiaamuna. Ravit käynnistyivät todenteolla klo 12.00. Juhlan aiheina olivat Suomi 100 vuotta, Suomenhevonen 110 vuotta ja Keiteleen harjoitusravirata 10 vuotta. Juhlan aihetta kerrakseen. Ja päivä olikin loistava niin seuran, hevosten kuin säänkin puolesta. Hevosia ei ollut kamalan paljon ja katsojiakin olisi mahtunut vielä lisää, mutta olen oikein iloinen päivän onnistumisesta ja mukavasta tunnelmasta. Pienet ponit olivat jälleen niin suloisia kipittäessään (ja kovaa muuten) radalla. Lämpöisten lähdöissä nähtiin rata huomioiden oikein vauhdikastakin menoa. Kiitos kaikille osallistuneille tätäkin kautta! Eiköhän talvella jatketa harjoituksia.

(Toivottavasti seuraavaksi radalla nähdään vielä kouluratsastusharjoituskisat kahden viikon kuluttua.)

Niin, njääh. Huomenna töihin... Taidanpa siis lopetella tältä erää. Toivottavasti jotain jatkoa tulee ennen talvea.

Kauan odotettu heinäkuu!

  

Heinäkuun ensimmäinen viikko ja viimeinen työviikko ennen lomaa oli takkuinen. Normaaliakin takkuisempi, sillä selkäni alkoi oireilla ja oikeassa jalassa alkoi jo olla oireita polven seudulla asti. Oli ihan kauhuissani, jos kesäloma menisi selkävaivaa potiessa. Lisäksi loman ensimmäiset päivät minun oli tarkoitus viettää ratsastuskurssilla (WKT feat Rytsy -retket). Onneksi edellisestä selän pahemmasta oireilusta on jo aikaa, mutta muistan vielä elävästi erään kesälomani, jonka makasin lääkepöhnyssä mahallani olohuoneen lattialla. Ei todellakaan kivaa! Taustalla vanha vamma ambulanssihommista...

Oloni ei todella ollut näin verreä ja rento. 

Noh. Sitten ajattelin, että ei - ei tällä kertaa. En anna periksi. Aloin tekemään loistavan fyssarimme neuvomia liikkeitä: kaksi pienenpientä taivutusta. Pyysin heti alkuun minulla toimineen kipulääkkeen reseptin uusittavaksi varten sekä voitelin itseäni thailinimentillä ja magnesiumvoiteella. Söin myös magnesiumia. Lisäksi tein varovaisia joogaliikkeitä lattian tasolla. Lopuksi kävin jäsenkorjauksessa ja sen päälle vielä käsittelin kädet, kintut ja selän sekä pakarat HandyCure -laserhoitolaitteella. Ja ihme tapahtui viikon aikana! Pääsin kuin pääsinkin vielä kohtuullisen hyväntuntuisella selällä starttaamaan seuraavana maanantaina kurssilleni. Olin onnesta soikeana.

Ihanaa, ihhahhaa...

Porukasta Katjuska (nimi muutettu) kameran takana. Kiitos kuvista.

Minä ja ratsuni Ófeigur takana.

Meitä oli mukava viiden aikuisen naisen porukka. Ensimmäinen päivä vietettiin Rytsy -retkillä tutustuen islanninhevosiin ja maastoillen kolmatta tuntia. Sitten evästettiin rannalla ja keskusteltiin elävästä elämästä. Nautin täysin rinnoin... ja hankautunein pakaroin. Oli nimittäin niitä kesän ainoita kunnollisia hellepäiviä siihen saakka ja voitte kuvitella meikäläisenkin läskeillä sen hien määrän ja kitkan satulaan. Say no more.

Ruoka se ratsastajankin tiellä pitää.

Iltapäivällä siirryimme takaisin Hamulaan Wanhan Koulun tallille rentoutumaan ja hoidattamaan jalkamme turvehoidossa by SunTähden Satu - myöhemmin tuttavallisesti Turve-Saduksi nimitetyn hellissä käsissä. Ai että teki hyvää. Sitten tietysti syötiin taas, saunottiin savusaunassa ja tavallisessa saunassa. Rohkeimmat kävi uimassa. Minä jätin väliin, kun selkä tuntui ihme kyllä erittäin hyvälle enkä halunnut kramppauttaa vahingossakaan lihaksia.

Seuraava aamu alkoi aamujoogalla, mutta minä olin jo ehtinyt talsia hetken tiluksilla jäseniäni venytellen ja luontoa nuuhkaillen. Katselin myös puskien alle, josko jonnekin olisi kana käynyt munimassa. Onni ei käynyt sillä kertaa kohdalleni. Ehdin käydä myös avustamassa itsepäisen poniinin tarhaan viennissä. Pajunoksa ei auttanut, kun tämä poni päätti järsiä risuani. Hellästi talikolla pyllystä ohjaillen saatiin poni sitten tuupattua omaan tarhaansa. Paniikin syy oli (mukamas) viereisessä tarhassa uteliaana tuijottava ravuri, jonka ohi ei voinut eikä kyennyt menemään. Niin. Ponit. Sitäkään ei tarvitse varmasti hevosihmisille enemmän avata. Onhan ne hellyttäviä ja suloisia, mutta joskus... makkara-ainesta.

Jooga vetristi kangistuneita kehojamme ja reippaina siirryimme aamupalalle. Samalla suoritimme hevosten jaon opettajamme vääpeli-Anun kanssa. Tiedossa olikin päivän aikana kaksi erillistä koulutuntia sekä teoriaa eli ei päästykään niin helpolla kuin olin luullut. Sain ratsuksi jo tutuksi tulleen Emma -neidin ja silläpä puksuttelin ensimmäisen tunnin ihan sujuvasti perusasioita, mutta niitä tärkeimpiä juttuja. Laukkailinkin jo melkein kuin vanha tekijä. No siis vanhaksi itseni tunsin jo muutenkin, mutta ratsastuksen alalla olen vielä juniori. Päätettiin siinä, että iltapäivällä mennään samoilla ratsuilla, kun oltiin niin hyvin päästy alkuun. Sitten taas syötiin! Ja ruoka olikin suussasulavan hyvää. Kiitos kokille! Nautin niin siitä, kun pääsee valmiiseen ruokapöytään. Töissäkin se on päivän kohokohta :)

Kuvissa WG Pricilla eli Prisse. Kuva lainattu WKT:n sivulta.

Iltapäivällä jatketiin siis kouluteemalla ja teoriassa käytiin läpi hevosten irtohyppyytyksen saloja. Jokainen sai oman ihanan pienen shetlanninponin, joten päästiin heti käsiksi myös käytäntöön. Minulle sattui tallin paras ja kokenein hyppyponiini Prisse. Eipä siinä juuri minua tarvittu, kun poni tiesi mitä ja miten pitää toimia. Tärkeintä oli vain osata päästää oikealla hetkellä irti ja hieman ehkä jarrutella hyppääjän alkuintoa. Poni hoiti sitten homman kokenein ottein ja hienoin hypyin ihan itse. Että meillä oli hauskaa ja jotain oikeaa asiaakin jäi korvien väliin. Joskus aiemmin olemme samaisilla pienillä poneilla harjoitelleet hevosen esittämistä ja se ei mennyt niin loistavasti, koska joko a) oma kunto ei tahtonut riittää juoksenteluun tai b) ponia ei huvittanut ravata tai tehdä juuri muutakaan. Oliko yllättävää?!

Sitten syötiin taas ja valitettavasti sen jälkeen oli aika pakkailla tavarat ja hyvästellä kurssilaiset. Mutta oli jälleen niin kivaa, että ensi vuonna pitää taas jollekin kurssille ilmoittautua. On se hyvä, kun olen edes myöhäisheränneisesti ymmärtänyt näiden "leirien" taian. Sama se mikä leiri, mutta kyllä niistä saa intoa, voimia ja ideoita sekä uusia tuttavuuksia ja katsantoa elämään. Tarinan opetus: anna lapseni irtaantua ja osallistua, anna harrastaa ja kokeilla, vaikka joskus kirpaisisikin niin henkisesti kuin taloudellisesti. Lopulta se kannattaa.

Kurssin jälkeisenä aamuna herätys oli aikaisin, kun taloomme saapui kauan odotettu mustamies. Nuohooja. Koiran kauhistus ei ollutkaan tällä kertaa kovin paha juttu ja homma sujui sutjakasti. Tosin molemmat ollaan sen verran puheliaita, että menihän se sen vuoksi hieman yliajalle. Mutta nyt vetää hyvin taas ja mustamies vei mennessään tuhkatkin pesästä. Kirjaimellisesti. Loppuviikon ajan vain hengailtiin poikien kanssa, esikoinen Miska kävi uistelemassa Savonia cupissa lauantaipäivän ajan (menestyksestä ei kannata kuulema puhua) ja valmistauduttiin Tampereen reissua varten. Kaikki kovin malttamattomina. Ritakin istui jo lauantaina illalla matkalaukkujemme vieressä ettei vain unohtuisi koira matkasta. Ei tällä kertaa, sillä Rita pääsi reissuun mukaan. Kissoille ja talolle oli hoitajat katsottuna. Ihania naapureita!

Sunnuntaina suuntasimme kohti Tamperetta esikoisen kummin luokse. Matkalla oli pakollinen pysähdys veljen perheen luona Äänekoskella. Sitten oli tarkoitus vierailla ihanassa Hirvikartanossa Jämsän paikkeilla, mutta aikataulu meni liian tiukaksi ja paikka olisi ollut juuri menossa kiinni, joten hurautettiin ohi. Tosin risteyksestä ajoin vahingossakin ohi, kun en ollut aivan varma mistä tie kääntyy eikä meillä mitään navigaattoria ole. Jälleen kerran olin vain kirjoittanut tärkeimmät maamerkit paperille, jota vanhempi poikani ei osannut oikein tulkita... Mutta käydään joku toinen kerta. Esikoisen kummi oli miehensä kanssa vieraillut myöhemmin ko. paikassa ja olivat oikein tyytyväisiä. Myös hirvikebabiin. Sitä juuri olisin halunnut testata. Nyt syötiin vain pikaisesti Jämsän liikenneympyrän ravitsemusliikkeessä, kun Sirkan kahvila ei valitettavasti ollut auki sunnuntaisin. Yleensä suosin reissun päällä pieniä kahviloita tms. enkä suuria ketjuja. Ymmärrätte varmaan miksi?!

Jo lapsuudesta tuttu maamerkki.

Tuliaisjuomat. Maistui :)

Tampereella päästyä ihasteltiin uutta pitkää rantatunnelia. Harmittava seikka siinä tosin oli, ettei nähty Särkänniemelle. Ja vain kerran ajoin ohi yhdestä risteyksestä, kun olin hämääntynyt tietöistä. Perille päästiin kuitenkin hyvin ja vastaanotto oli lämmin. Niin kelin kuin seurankin puolesta. Maanantaina sitten kyllä vesisade vesitti suunnitelman A, mutta ei hätää - onneksi oli suunnitelma B. Päivä meni Ideaparkissa shoppaillen ja ihmetellen. Ilta miesväellä leffateatterissa ja me naiset istuimme nautiskellen veden äärellä reggaeta ja makkaraa. Sitten saunottiin ja hengailtiin majapaikassa. Miesväki innostui tietysti myös pleikkarista.

Juhlimme myös etukäteen naisväen synttäreitä.

Takapihan näkymää.

Terassinäkymät keskustassa.

Kuva: Eija Savolainen.

Kuva: Eija Savolainen

Seuraavana päivänä ei onneksi satanut, joten pääsimme testaamaan Ylöjärvelle pienoisgolfrataa. Vitsi, että oli kivaa. Joskin tämäkin laji vaatii hieman harjoitusta. Tuurilla ei aina pärjää loppuunasti. Sitten TAAS syötiin (ihme juttu) ja pakattiin tavarat. 

 

  

 

Koko onnellinen pelipoppoo. Kiitos Eija kuvista!

Kotimatkalla.

Kotimatkalle lähdettiin illansuussa ja koska ei ollut tarvetta pysähdellä kelinkään vuoksi, paineltiin kotiin jalka suorana. Ehdittiin kotona vielä tavaroiden purkamisen lisäksi saunoa ja rauhoittua sitten omiin lakanoihin köllötinlaatikoihin makaamaan. Että semmoinen kesälomareissu. Loppu heinäkuusta pitää käsitellä seuraavassa jutussa ettei tämä muutu romaaniksi. Tuolloin ehkä selviää kuka on Pullukka. Se miksi, jää minusta vielä arvoitukseksi...

Vielä on kesää jäljellä

...vaan ei kesälomapäiviä. Eli lienee aika tiivistää kesä tähän saakka, kun maanantaina koittaa paluu työarkeen. Mitä kaikkea siis on kevään jälkeen tapahtunut? Mietitäänpäs.

Toukokuun alussa ihana siskontyttöni Ella täytti hurmaavat 3 vuotta. Siinä on topakka naisenalku, joka osasi jo parivuotiaana tunnistaa ja nimetä mainoslehdistä mm. akkuporakoneiden merkit - lie ukkinsa (isäni) opettanut. Ella on ollut kova tyttö tutkimaan mainoksia. Myös automerkit on lehdistä katsottu ja värien perusteella yleensä punainen auto oli paras!

Vanhempi kuva minusta ja Emmasta.

Kävin jopa kerran Marun (Mari-Tiina Jääskeläinen kouluvalmennuksessa eräänä sunnuntaiaamuna ystävien innostamana. Tuolloin menin cob Sweet Emmalla. Tästä tapahtumasta ei tosin ole kuvia, mutta mielestäni pörhälsimme taitavimpien joukossa ihan mallikkaasti ilman jumituksia. Käväisin myös talkoilemassa samalla tallissa koulukisoissa ja oli kiva seurata innokkaita isompia ja pienempiä kisaajia. Kovasti koetin kaikkia portilla kannustaa tasapuolisesti. Kävin myös mukana seuraamassa ystäväni ja hänen hevosensa valmennusta Kiuruvedellä Taitavat Kaviot -tallilla, jossa oli oikein mukava vastaanotto. Maru oli sielläkin sattumoisin pitämässä tuntia ;) Lisäksi kävin ensimmäistä kertaa uuden ystäväni suurehkon ruunan Amorsin, tuttavallisemmin Amppa, kyydissä. Huhu, huh! 

Kaisuli ja Maunoski (nimet muutettu ;) )

Minä ja Amppa.

Toukokuussa kuitenkin päätapahtuma oli Madeiran reissu äidin kanssa. Viikko nautiskeltiin Madeiran +23 - +26 lämmöstä ja auringosta Suomen kylmän ja kostean kevään jälkeen. Palatessa täällä ei kyllä ollut sää parantunut. Ulkoiltiin melko paljon ja osallistuttiin yhteen opastettuun levada -kävelyyn, jonka jälkeen ruokailimme meren rannalla kuunnellen kuohuja. Mieluilin käydä myös ratsastamassa, mutta pidin hintaa turhan korkeana ja ei aika kaikkeen olisi kunnolla riittänytkään. Ruoka oli hyvää ja edullista, vaikka yleensä söimmekin ns. paremmin (pääasiassa lihaa tai kalaa). Muuten hintataso oli melko samaa luokkaa kuin Suomessa. Riippuen tosin missä ostoksia teki. Ja tietysti maistelin mielenkiinnosta muitakin paikallisia makuja - minusta tuli ainakin heti ponchan ystävä :)

Saapuminen Madeiran jännittävälle kentälle.

Kopio Kolumbuksen laivasta Santa Mariasta.

 

Näkymää hotellimme kattoterassilta ja porealtaalta.

Sangriaa, naminami.

Näitä hienoja maalattuja ovia oli vaikka kuinka.

Ja aina välillä syötiin...

Pieniä matkamuistoja tuli hankittua ja olin pakotettu ostamaan myös oman uuden matkalaukun, kun jo lähtiessä Helsinki-Vantaan kentältä oli lainalaukkuni pyörät hajotettu ja laukun kulmissa oli jäljellä vain silkkivuori. Onneksi matkavakuutukseni korvasi nopeasti ja hyvin tappioni. Matkasta ehkä joskus tarkemmin...

Samaan aikaan oli nuorempi poikani leirikoulussa Kokkolassa Villa Elbassa majoittuen ja vanhempi poika työharjoittelussa rautakaupassa. Molemmilla oli mennyt oikein hyvin ja nuorempi olisi mielellään viettänyt Kokkolassa toisenkin viikon. Ruoka oli ollut sikahyvää! Vanhempi poika jatkoi työelämään tutustumista myöhemmin kahden viikon kesätyöjaksolla paikallisessa S-Marketissa saaden hieman käsirahaa hankintoihinsa. Välillä hän kävi myös partiolaisten SM-kisoissa Kuopiossa. Oli joutunut tuuraamaan jotain poisjäänyttä partiolaista vieraaseen eri paikkakunnan porukkaan. Siellä ei menestystä tullut, mutta hän osaa ottaa asiat lunkisti ja huumorin kannalta. Hyvä poika!

Kesäkuun alussa vierailin ensimmäistä kertaa Vieremän raviradalla, kun läksin apukädeksi mukaan ystävälleni, jonka suokkiruuna starttasi siellä. Harmi vain, että lähtö jäi meidän hevosen kannalta kesken jalkavaivan vuoksi. Seuraavana päivänä vietettiin koulun kevätjuhlaa ja itku silmässä siellä istuttiin. Ohjelma oli rakennettu hienosti Suomen 100 -vuotisteeman ympärille. Esitykset kuvasivat suomalaisten historiaa koulunkäynnin näkökulmasta eri vuosikymmeninä näytelmien ja laulun voimin. Kotiin tuodut todistuksetkin olivat ihan kelpoisat.


MLL paikallisyhdistys starttasi kesän perhetreffit 10.kesäkuuta Jokinotkon karjatilalla. Niin lapset kuin aikuisetkin viihtyivät eläinten ja luonnon keskellä. Letut maistuivat kaikille kera mehun tai kahvin. Sääkin suosi tuota päivää, vaikka kelit eivät kummoisia ole tänä kesänä olleetkaan.

 

Ja kaiken tämän jälkeen rauhoituttiin kirkollisin menoin, kun esikoiseni pääsi seuraavana päivänä ripille.

Juhlista voisin muutamankin rivin kirjoittaa, mutta jääköön... Samoin papin puheista. Lyhyesti voinen päättää tämän siihen, että erosin kesän aikana myös kirkosta. Pääasiassa vain ja ainoastaan paikallisen seurakunnan takia, mutta muuten en ole asioista mieltäni muuttanut. Osaan uskoa tavallani ilman seurakuntaakin. Piste.

Myöhemmin kesäkuulla uurastettiin vielä Hevosystäväseuran ihmisten kanssa ampumaradalla buffettia ja ruokalaa pitäen SM-tason kasa-ammuntakisoissa. Mielenkiintoinen ja hermoja vaativa laji, joka on hyvin pitkälti säästäkin riippuvainen. Tällä kertaa sade ei juurikaan pilannut tapahtumaa - ainakaan paljoa, mutta keli oli hieman vaihteleva. Porukka oli kuitenkin tuttua jo edellisiltä vuosilta ja rennolla meiningillä liikkeellä. Paljon erilaista juttua piisasi ja ruoka maistui niin kisaajille kui talkoolaisille. Kiitos vielä kaikille!

Yhteistyö se on joka kannattaa. Tästä yhteistyöstä tuloksena on mm. meidän uusi teltta, joka loistaa Suomen väreissä.

Ai niin, kesäkuuhun mahtui vielä töiden ja kaiken edellä mainitun lisäksi myös mm. tutustumista NuSkin -tuotteisiin sekä kävin myäs villiyrttikurssilla. Kaikkea kivaa sieltä luonnosta voikin löytää ruokapatoihinsa lisäkkeeksi. Kun vaan omassa pihassa kasvaisi edes perusaineksia kissojen ja koirien pissaamisen ulottumattomissa: voikukkaa, nokkosta, poimulehteä ja vuohenputkea. Maisteltiin myös kuuserkerkkiä, jotka tuolla hetkellä olivat vielä syötäviä, kun kesä oli myöhässä. Muutenhan osa yrteistä on riippuvainan vuodenajasta. Toisaalta jos esimerkiksi niittää nokkosia tai voikukkaa alas, kasvaa ne aina uutta tuoretta tilalle. Monet yrtit on hyvä poimia pieninä ja tuoreina alkuina. Muutenkin kannattaa perusasioihin tutustua ennenkuin alkaa maistelemaan mitä tahansa luonnosta. esimerkiksi käenkaali eli ketunleipä on syötävää (toisin kuin vaari aikoinaan varoitteli), mutta se sisältää oksaalihappoa kuten raparperi, joten se on luokiteltu haitalliseksi kasviksi ja runsasta käyttöä on syytä välttää. Oksaalihappoa voi neutralisoida juomalla syömisen yhteydessä maitoa.

Kesällä kohokohtia monelle on tietysti juhannus, jonka minä vietin maltillisesti sukulaisten ja ystävien luona vieraillen sekä töissä.

Rita ja Eddie.

Kesäkuu päättyi MLL:n toripäivään heinäkuun ensimmäisenä päivänä eli lauantaina. Meillä oli tarjolla kasvomaalausta, poniajelua, kahviosta kahvia ja mehua kera vohvelien sekä nalleneuvolassa lapset saivat tarkastuttaa nallensa tai nukkensa. Pääesiintyjänä päivässä oli taikuri - Puijon Paroni. Lisäksi kesätunnelmaan kuului mm. tanssiesitystä ja haitarin soittoa paikallisten nuorten toimesta. Sää suosi tätäkin tapahtumaa ja mielestäni kaikille jäi hyvä mieli. Valmistelut veivät aikaa, mutta kannattivat ja taas ensi vuonna järjestetään tämä perinteeksi muodostunut päivä. Ehkä jälleen hieman uusitulla sisällöllä.

Heinäkuusta kerron lisää seuraavassa blogitekstissä. Tulihan tässä jo pikakelausta yhden kirjoitelman verran.