Kauan odotettu heinäkuu!

  

Heinäkuun ensimmäinen viikko ja viimeinen työviikko ennen lomaa oli takkuinen. Normaaliakin takkuisempi, sillä selkäni alkoi oireilla ja oikeassa jalassa alkoi jo olla oireita polven seudulla asti. Oli ihan kauhuissani, jos kesäloma menisi selkävaivaa potiessa. Lisäksi loman ensimmäiset päivät minun oli tarkoitus viettää ratsastuskurssilla (WKT feat Rytsy -retket). Onneksi edellisestä selän pahemmasta oireilusta on jo aikaa, mutta muistan vielä elävästi erään kesälomani, jonka makasin lääkepöhnyssä mahallani olohuoneen lattialla. Ei todellakaan kivaa! Taustalla vanha vamma ambulanssihommista...

Oloni ei todella ollut näin verreä ja rento. 

Noh. Sitten ajattelin, että ei - ei tällä kertaa. En anna periksi. Aloin tekemään loistavan fyssarimme neuvomia liikkeitä: kaksi pienenpientä taivutusta. Pyysin heti alkuun minulla toimineen kipulääkkeen reseptin uusittavaksi varten sekä voitelin itseäni thailinimentillä ja magnesiumvoiteella. Söin myös magnesiumia. Lisäksi tein varovaisia joogaliikkeitä lattian tasolla. Lopuksi kävin jäsenkorjauksessa ja sen päälle vielä käsittelin kädet, kintut ja selän sekä pakarat HandyCure -laserhoitolaitteella. Ja ihme tapahtui viikon aikana! Pääsin kuin pääsinkin vielä kohtuullisen hyväntuntuisella selällä starttaamaan seuraavana maanantaina kurssilleni. Olin onnesta soikeana.

Ihanaa, ihhahhaa...

Porukasta Katjuska (nimi muutettu) kameran takana. Kiitos kuvista.

Minä ja ratsuni Ófeigur takana.

Meitä oli mukava viiden aikuisen naisen porukka. Ensimmäinen päivä vietettiin Rytsy -retkillä tutustuen islanninhevosiin ja maastoillen kolmatta tuntia. Sitten evästettiin rannalla ja keskusteltiin elävästä elämästä. Nautin täysin rinnoin... ja hankautunein pakaroin. Oli nimittäin niitä kesän ainoita kunnollisia hellepäiviä siihen saakka ja voitte kuvitella meikäläisenkin läskeillä sen hien määrän ja kitkan satulaan. Say no more.

Ruoka se ratsastajankin tiellä pitää.

Iltapäivällä siirryimme takaisin Hamulaan Wanhan Koulun tallille rentoutumaan ja hoidattamaan jalkamme turvehoidossa by SunTähden Satu - myöhemmin tuttavallisesti Turve-Saduksi nimitetyn hellissä käsissä. Ai että teki hyvää. Sitten tietysti syötiin taas, saunottiin savusaunassa ja tavallisessa saunassa. Rohkeimmat kävi uimassa. Minä jätin väliin, kun selkä tuntui ihme kyllä erittäin hyvälle enkä halunnut kramppauttaa vahingossakaan lihaksia.

Seuraava aamu alkoi aamujoogalla, mutta minä olin jo ehtinyt talsia hetken tiluksilla jäseniäni venytellen ja luontoa nuuhkaillen. Katselin myös puskien alle, josko jonnekin olisi kana käynyt munimassa. Onni ei käynyt sillä kertaa kohdalleni. Ehdin käydä myös avustamassa itsepäisen poniinin tarhaan viennissä. Pajunoksa ei auttanut, kun tämä poni päätti järsiä risuani. Hellästi talikolla pyllystä ohjaillen saatiin poni sitten tuupattua omaan tarhaansa. Paniikin syy oli (mukamas) viereisessä tarhassa uteliaana tuijottava ravuri, jonka ohi ei voinut eikä kyennyt menemään. Niin. Ponit. Sitäkään ei tarvitse varmasti hevosihmisille enemmän avata. Onhan ne hellyttäviä ja suloisia, mutta joskus... makkara-ainesta.

Jooga vetristi kangistuneita kehojamme ja reippaina siirryimme aamupalalle. Samalla suoritimme hevosten jaon opettajamme vääpeli-Anun kanssa. Tiedossa olikin päivän aikana kaksi erillistä koulutuntia sekä teoriaa eli ei päästykään niin helpolla kuin olin luullut. Sain ratsuksi jo tutuksi tulleen Emma -neidin ja silläpä puksuttelin ensimmäisen tunnin ihan sujuvasti perusasioita, mutta niitä tärkeimpiä juttuja. Laukkailinkin jo melkein kuin vanha tekijä. No siis vanhaksi itseni tunsin jo muutenkin, mutta ratsastuksen alalla olen vielä juniori. Päätettiin siinä, että iltapäivällä mennään samoilla ratsuilla, kun oltiin niin hyvin päästy alkuun. Sitten taas syötiin! Ja ruoka olikin suussasulavan hyvää. Kiitos kokille! Nautin niin siitä, kun pääsee valmiiseen ruokapöytään. Töissäkin se on päivän kohokohta :)

Kuvissa WG Pricilla eli Prisse. Kuva lainattu WKT:n sivulta.

Iltapäivällä jatketiin siis kouluteemalla ja teoriassa käytiin läpi hevosten irtohyppyytyksen saloja. Jokainen sai oman ihanan pienen shetlanninponin, joten päästiin heti käsiksi myös käytäntöön. Minulle sattui tallin paras ja kokenein hyppyponiini Prisse. Eipä siinä juuri minua tarvittu, kun poni tiesi mitä ja miten pitää toimia. Tärkeintä oli vain osata päästää oikealla hetkellä irti ja hieman ehkä jarrutella hyppääjän alkuintoa. Poni hoiti sitten homman kokenein ottein ja hienoin hypyin ihan itse. Että meillä oli hauskaa ja jotain oikeaa asiaakin jäi korvien väliin. Joskus aiemmin olemme samaisilla pienillä poneilla harjoitelleet hevosen esittämistä ja se ei mennyt niin loistavasti, koska joko a) oma kunto ei tahtonut riittää juoksenteluun tai b) ponia ei huvittanut ravata tai tehdä juuri muutakaan. Oliko yllättävää?!

Sitten syötiin taas ja valitettavasti sen jälkeen oli aika pakkailla tavarat ja hyvästellä kurssilaiset. Mutta oli jälleen niin kivaa, että ensi vuonna pitää taas jollekin kurssille ilmoittautua. On se hyvä, kun olen edes myöhäisheränneisesti ymmärtänyt näiden "leirien" taian. Sama se mikä leiri, mutta kyllä niistä saa intoa, voimia ja ideoita sekä uusia tuttavuuksia ja katsantoa elämään. Tarinan opetus: anna lapseni irtaantua ja osallistua, anna harrastaa ja kokeilla, vaikka joskus kirpaisisikin niin henkisesti kuin taloudellisesti. Lopulta se kannattaa.

Kurssin jälkeisenä aamuna herätys oli aikaisin, kun taloomme saapui kauan odotettu mustamies. Nuohooja. Koiran kauhistus ei ollutkaan tällä kertaa kovin paha juttu ja homma sujui sutjakasti. Tosin molemmat ollaan sen verran puheliaita, että menihän se sen vuoksi hieman yliajalle. Mutta nyt vetää hyvin taas ja mustamies vei mennessään tuhkatkin pesästä. Kirjaimellisesti. Loppuviikon ajan vain hengailtiin poikien kanssa, esikoinen Miska kävi uistelemassa Savonia cupissa lauantaipäivän ajan (menestyksestä ei kannata kuulema puhua) ja valmistauduttiin Tampereen reissua varten. Kaikki kovin malttamattomina. Ritakin istui jo lauantaina illalla matkalaukkujemme vieressä ettei vain unohtuisi koira matkasta. Ei tällä kertaa, sillä Rita pääsi reissuun mukaan. Kissoille ja talolle oli hoitajat katsottuna. Ihania naapureita!

Sunnuntaina suuntasimme kohti Tamperetta esikoisen kummin luokse. Matkalla oli pakollinen pysähdys veljen perheen luona Äänekoskella. Sitten oli tarkoitus vierailla ihanassa Hirvikartanossa Jämsän paikkeilla, mutta aikataulu meni liian tiukaksi ja paikka olisi ollut juuri menossa kiinni, joten hurautettiin ohi. Tosin risteyksestä ajoin vahingossakin ohi, kun en ollut aivan varma mistä tie kääntyy eikä meillä mitään navigaattoria ole. Jälleen kerran olin vain kirjoittanut tärkeimmät maamerkit paperille, jota vanhempi poikani ei osannut oikein tulkita... Mutta käydään joku toinen kerta. Esikoisen kummi oli miehensä kanssa vieraillut myöhemmin ko. paikassa ja olivat oikein tyytyväisiä. Myös hirvikebabiin. Sitä juuri olisin halunnut testata. Nyt syötiin vain pikaisesti Jämsän liikenneympyrän ravitsemusliikkeessä, kun Sirkan kahvila ei valitettavasti ollut auki sunnuntaisin. Yleensä suosin reissun päällä pieniä kahviloita tms. enkä suuria ketjuja. Ymmärrätte varmaan miksi?!

Jo lapsuudesta tuttu maamerkki.

Tuliaisjuomat. Maistui :)

Tampereella päästyä ihasteltiin uutta pitkää rantatunnelia. Harmittava seikka siinä tosin oli, ettei nähty Särkänniemelle. Ja vain kerran ajoin ohi yhdestä risteyksestä, kun olin hämääntynyt tietöistä. Perille päästiin kuitenkin hyvin ja vastaanotto oli lämmin. Niin kelin kuin seurankin puolesta. Maanantaina sitten kyllä vesisade vesitti suunnitelman A, mutta ei hätää - onneksi oli suunnitelma B. Päivä meni Ideaparkissa shoppaillen ja ihmetellen. Ilta miesväellä leffateatterissa ja me naiset istuimme nautiskellen veden äärellä reggaeta ja makkaraa. Sitten saunottiin ja hengailtiin majapaikassa. Miesväki innostui tietysti myös pleikkarista.

Juhlimme myös etukäteen naisväen synttäreitä.

Takapihan näkymää.

Terassinäkymät keskustassa.

Kuva: Eija Savolainen.

Kuva: Eija Savolainen

Seuraavana päivänä ei onneksi satanut, joten pääsimme testaamaan Ylöjärvelle pienoisgolfrataa. Vitsi, että oli kivaa. Joskin tämäkin laji vaatii hieman harjoitusta. Tuurilla ei aina pärjää loppuunasti. Sitten TAAS syötiin (ihme juttu) ja pakattiin tavarat. 

 

  

 

Koko onnellinen pelipoppoo. Kiitos Eija kuvista!

Kotimatkalla.

Kotimatkalle lähdettiin illansuussa ja koska ei ollut tarvetta pysähdellä kelinkään vuoksi, paineltiin kotiin jalka suorana. Ehdittiin kotona vielä tavaroiden purkamisen lisäksi saunoa ja rauhoittua sitten omiin lakanoihin köllötinlaatikoihin makaamaan. Että semmoinen kesälomareissu. Loppu heinäkuusta pitää käsitellä seuraavassa jutussa ettei tämä muutu romaaniksi. Tuolloin ehkä selviää kuka on Pullukka. Se miksi, jää minusta vielä arvoitukseksi...