Hei, hei heinäkuu!

Lupasin kertoa siitä miten heinäkuun loppupuoli sujui. Oletteko valmiit? No vaikka ei kiinnostaisikaan niin tässä tulee...

Tampereen reissulta kotiuduttuamme suuntasin apukätenä kohti Reisjärveä ja Kangaskylän ravirataa. Kyydissä ystäväni kasvattama suomenhevosori. Nuorukainen starttasi ensimmäisessä lähdössä. Mukana raveissa oli muutakin paikallisväriä, joten osallistumisprosentti oli mielestäni ihan hyvä. Nuorukainen juoksi hienosti ja olimme tyytyväisiä. Liekö ollut mitä taikaa perintöhupulla ja -kumituteilla. Toisten vielä jäädessä jännäämään kisapaikoille, me poistuimme ilahduttamaan kotijoukkoja.

Minä nuoren herran seurassa.

Monien muiden paikkakuntalaisten kisatessa Reiskojen SM-kisoissa Vesannolla, minä nautin kotonaolosta sekä vierailin sukulaisia tapaamassa kotikonnuilla. Näin pitkästä aikaa mummoanikin, joka asustaa eteläisessä Suomessa. Ja hän näki poikiani, jotka ovat jo kasvaneet ohi monesta sukulaisesta. Esikoinen ainakin reilulla 180 cm varrellaan... Viikonloppuna pojat lähtivät reissuun isänsä kanssa Tallinaan ja minä kokeilin raviradan ratsastuskentällä toisen kerran ratsastaa Amppaa. Joku ihme jännäkakka iski housuun ja laukka jäi kokeilematta. Olisiko osansa tehnyt ympäristö ja se, että tytöt hyppäsivät samalla kentällä esteitä. Kai jotenkin kuvittelin etten hallitse hevosta ja se muka vapaaehtoisesti loikkaakin esteille. Tiedä häntä. Tai että hevonen karkaa käsistäni kietämään ravirataa hullunkiilto silmissä ja häntä suorana. Nyt kyllä jo vähän naurattaa mielikuvitukseni... Innostui isoherra kyllä siinä vaiheessa, kun minä talutin sitä ympäri kenttää loppukäyntejä ja mukana olleet muut hevoset karauttivat laukkavedot radalla. Voi Amppa, onneksi säästelit voimia, sillä et voinut arvata mihin seuraavaksi joutuisit - viikoksi Wanhan Koulun tallille tekemään tunteja leiriläisten kanssa. Niin koulua kuin esteitäkin. Ja ratsastajat sekä opet sitä luokkaa ettei ketään päästettäisi helpolla.

Viikonloppuun mahtui lisäksi hyvän pitkäaikaisen (EI VANHAN) ystäväni esikoisen rippijuhlat, jotka kruunasivat sen viikon. Samaan aikaan olisi ollut kauempana veljenpojan riparit, mutta selkä oikutteli sen verran ratsihommista, että olisipa jäänyt istumatta autossa ja kirkossa. Ystäväni ja minun pojat ovat olleet kavereita siitä saakka, kun ystäväni Kaisa piti esikoistani sylissä vastasyntyneenä ja omansa potki viimeisillään hänen vatsassa. Tätä pojat aina muistelee, kun tulee puhe kaveruuden kestosta :)

Me <3

Seuraavalla viikolla eli heinäkuun viimeisellä viikolla koitti Hamulassa Wanhan Koulun tallilla erikoinen leiriviikko, kun Kavioliitossa 30v rantautui Savoon. Kyseessä oli Entisten Ponityttöjen ratsastusleiri ja siitä voitte lukea tarkemmin taas Katja Ståhlin blogista (http://blogit.apu.fi/kavioliitossa30v/). Varmaan useimmille Katja on tuttu nuoruusajoilta Jyrki -ohjelman juontajana. Hieman nuoremmat ovat saattaneet nähdä hänet mm. Uutisvuodossa, Nelosen uutisankkurina tai tunnistaa hänet Suosikin entisenä päätoimittajana tai demi -lehden toimittajana. Hän on toiminut myös radiossa ja jopa ääninäyttelijänä, mikä oli minulle uutta tietoa. Tallin sivut löydätte tästä: http://wkt.fi/. Nyt varmaan teille valkenee, kuka on Pullukka? Katjan oma hevonen poikaystävineen siis saapui leirille mukana ja voitte arvata muistanko hevosen oikeaa nimeä vaikka sen kysyinkin, saati rotua. Mutta voitte lukea tuolta Katjan blogista jostain kohtaa ihan itse. Tai etsiä netistä. Minusta tärkein pointti on se, että HÄN ei ole ollenkaan pullukka. Ehkä Pulde sopii minulle paremmin - tosin Pullukan kaikki muistaa heti :)

Itse osallistuin vain yhteen leiripäivään keskellä viikkoa; meikäläisen kassavaje nimittäin... On se kumman, kun työstä ei makseta niin paljon, että voisi mielin määrin harrastaa. Päivän ohjelma alkoi klo 8.00 Jooga-Johannan vetämällä rauhallisella muttei liian helpolla aamujoogalla. Vanhan koulun sali oli täynnä leiriläisiä sekä oli meitä lisäksi kolme päiväkurssilaista. Aamupalan jälkeen osa leiriläisistä lähti issikkavaellukselle Rytsyretkille ja sitä porukkaa olikin vetänyt Jokinotkon karjatilan Jenni. Taas loistavaa yhteistyötä kaikilla! Osa leiriläisistä siirtyi samaan aikaan Anun pitämälle koulutunnille ja loput tuon tunnin jälkeen uittamaan hevosia. Päiväkurssilaiset avustivat ja seurasivat silmäkovana tätä kaikkea. Kyllä kaikilla tuntui olevan niin hauskaa - jopa hevosilla, ainakin uimasilla. Minun ottamat kuvat kännykällä ei vain näytä tätä hauskuutta, mutta saa tuosta jotain ideaa...

Iltapäivällä ruokailun jälkeen (ihan totta, joka välissä syötiin) Katja Ståhl kertoili meille aiheesta: Working Equitation. Lyhennän tässä WE, koska en osaa myöskään lausua tuota. WE eli suomalaisittain paremmin työratsastus on rantautunut nyt Suomeenkin ihan jäädäkseen. Luin kyseisin yhdistyksen sivuilta, että maajoukkuetta Suomella ei vielä ole, vaikka MM-kilpailuja kyseisessä lajissa on järjestetty jo useita kertoja.( http://www.wefi.fi/) Usein tosiharrastajat käyttävät lusitanohevosta, koska se soveltuu lajiin hyvin. Onhan se jalostettu alunperin karjanpaimennukseen ja härkätaisteluun sopivaksi. WE-kilpailuissa ratsastettavat tehtävät jäljittelevät karjanpaimennusperinteiden tavallisia taitoja, joita kuka tahansa maastossa ratsastavakin saattaa joskus tarvita. Tehtävinä on mm. nopeita suunnanvaihtoja, portin avaamisia ja kapeikoissa peruuttamisia. Monista näistä tehtävistä selviytyäkseen hevosen on oltava koottu eli painon on tultava hevosen takaosalle. Tosin lajia voi harrastaa hieman kevyemminkin ihan perusputeilla ilman kokoamista, mutta kilpailuissa hevoset ovat toista luokkaa. Korkeimmalla tasollaan working equitation on siis katsojia viihdyttävä ja kiinnostava laji.

Katja kertoili ja näytti miten leiriläisille rakennetulla radalla tehtävät voi suorittaa oikeaoppisesti ohjat vasemmassa kädessä. Se minulta kyllä jäi varmistamatta, että tekevätkö vasenkätiset tämän toisinpäin. Pitänee opiskella lajista lisää myöhemmin. Leiriläiset tutustuivat radan tehtäviin hevosten kanssa ensin rauhassa tehtävien välissä kävellen ja haistellen sekä taisipa joku suomenhevonen hieman maistellakin kokeeksi. Sitten ensimmäinen ryhmä kiersi Katjan opastuksella koko radan läpi eri vaiheineen. Tämän jälkeen kaikilla oli aikaa kokeilla jokaista tehtävää haluamassaan järjestyksessä ja hevosta huomioiden useammankin kerran. Tarvittaessa Katja (ja joskus minä) avusti hevosen/tehtävän kanssa. Lopuksi jokainen sai vuorollaan suorittaa koko radan yhtäsoittoa.

Meillä rataan kuului ensimmäisenä ns. tynnyritehtävä, jossa tosin tynnyreiden sijaan kierrettiin tolppia. Tehtävässä tynnyrit kierretään ratsastamalla tynnyreiden väliin ratakartan mukaisesti: kierretään ensimmäinen tynnyri tavallaan voltilla, ratsastetaan keskimmäisen tynnyrin takaa, kierretään kolmas tynnyri ja ratsastetaan ulos samaa reittiä kuin sisäänkin. Tehtävän sai mennä käynnissä tai ravissa, rohkeimmat niinkuin oikeastikin laukassa, niin että joka "tynnyrille" luonnollisesti laukka vaihtuu samaten kuin voltin suunta. Tämän jälkeen siirryttiin rivakasti portille, jossa hevosen kanssa piti siirtyä portin toiselle puolelle avaten välillä juoksutusnarusta tehty portti sekä sulkea se myös jäljessä. Seuraavaksi seurasi peruutus L:n mallisessa puomikujassa, josta siirryttiin sujuvasti väistöön puolien välissä. Ideana oli alunperin tehdä väistö yhden puomin päällä niin, että hevosen etujalat olisivat kulkeneet puomin etupuolella ja takajalat toisella puolella, mutta tämä osoittautui yllättävän vaikeaksi monelle hevoselle, joten tehtävää piti helpottaa. Eihän estehevonen nyt voi jäädä puomin päälle, herranen aika!

Sitten radalla seurasi pujottelua puomien välissä kävellen tai ravaten. Kukaan ei muistaakseni tainnut kokeilla tehtävää laukassa, kun välit olivat aika pienet. Siitä siirryttiin laukalla kentän päädyn kautta "keihästystehtävälle" eli tynnyristä (pöntöstä) poimittiin ns. seiväs ja siihen keihästettiin pienen matkan päästä rengas, jonka virkaa toimitti nyt näppärästi jalustin kentän aidan päällä. Tämän kaikki suorittivat ymmärretävästi vielä käynnissä. Keihäs kainalossa ja rengas keihäässä kierrettiin portin ympäri ja palautettiin sitten välineet paikalleen, haluamassaan askellajissa ja sen jälkeen karautettiin täyttä laukkaa viimeiseen nurkkaan ja nostettiin pysähdyksissä "kannu" ilmaan. Suorituksia seurasi innokkaat, mutta maltilliset taputukset ja hurraa-huudot yleisöstä. Kuvia minulla ei valitettavasti ole, kun seurasin niin innokkaana moolemmat tunnit kentällä, mutta katsokaa vaikka Youtubesta hyviä videoita lajista.

Niinhän siinä meillekin kävi, että yllätyimme positiivisesti miten rohkeasti monet hevoset tottuivat tehtäviin ja tuntuivat jopa nauttivan niistä. Joukosta erottui heti ns. vanhat konkarit, jotka eivät pienistä hätkähdä luonteensa tai kokemuksensa vuoksi. En sano ikänsä, koska se ei aina ole niin selvää. Ainakin tallin ponikaartista Hoppe (Hope) loisti tässä lajissa. Selässä kiisi ilman satulaa Katjan tytär Vilma, joka on usein nähty Hamulassa kesäleireillä. Erään leiriläisen oma Elli, puoliverinen, oli myös luotu lajiin ja hoiti homman kuin olisi ennenkin tehnyt. Lähes samaan pääsi toisen leiriläisen suokkitamma Rangelika, upea ja säpäkkä neiti. 

Talon oma suokkitamma Elli (Aprelli) tosiaan maisteli mm. seivästä ja mennä puksutteli tasaisesti tehtävillä ilman satulaa; toki ratsastaja selässä. Samoin toimi yksityisen omistajan Alli (Koto Alli, suokkitamma hänkin) - kuin joka päivä olisi näitä hommia tehnyt. Samaan kaartiin kuului minullakin usein ratsuna toiminut irlannin cob Emma (Sweet Emma) sekä tietysti Pullukka, jolla ratsasti omistajan tyttären ystävä. Suokkiruuna Prinssinakki (Liinan Prinssi) lämpesi kunnolla tehtäviin ja hoksasi niiden tarkoituksen vasta toisella tunnilla. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Islanninhevonen sen sijaan kieltäytyi mm. menemästä lähellekään porttia tai tynnyreitä, joten hän sai poistua huilaamaan.

Loppujen lopuksi moni ratsastaja yllättyi positiivisesti ja saattoi jopa innostuakin tehtävistä. Minä ainakin haluaisin joskus koulutunnilla kokeilla muutamia erilaisia tehtäviä ihan virkistyksen ja kokemuksen vuoksi. Lajista puhuttaessa tuleekin ilmi sen hauska ja rento ilmapiiri, jossa hampaiden kiristely ja pakottaminen eivät kuulu asiaan. Eli siis liian tiukkapipoisen kouluratsastajan ei kannatane turhan tosikkona lähteä mukaan. Lajin harjoittelu vaatii aikaa ja toistoja niin ratsulta kuin ratsastajaltakin. Kouluputte soveltuu aloittelijalle oikein hyvin, koska todennäköisemmin se ei poistu harja putkella paikalta heti, jos jotain erikoista tapahtuu.

Torstai - unikeonpäivä- minun maailmaan putkahtamispäiväni joskus kauan kauan sitten - koitti aluksi hieman huolestuttavan harmaana, mutta loppujen lopuksi sää oli oikein miellyttävä hengailla Jokinotkon karjatilalla rockfestareilla, joiden pääesiintyjä oli naapuripaikkakunnan Piuhasuma. Heidän lämppärinään toimi joku Timo Rautiainen... Tunnetteko?

Piuhasuma testailee soittimiaan ja ääniään.

Tiluksilla asustavia pienimpiä kavioeläimiä.

Teemun iso savustingrilli poisti juhlijoiden nälkää kolmipäiväsiten festareiden ajan.

Illan "sumentuessa" minä suuntasin jo kiltisti kotiin vatsa täynnä ja mieli iloisena.

Minun tähän maailmaan tulo ei kyllä äidin mukaan ollut ihan niin helppoa. Noin 29 tuntia äherrystä ja puhinaa vesisateen ja ukkosen pauhatessa. Synnytyssalin henkilökunta oli lopulta tarvinnut imukupin apua saadakseen minut ulos yksiöstäni, johon olin ollut kovin mieltynyt. Jopa kaksi viikkoa yli sovitun määräajan. Koko sen akkainviikon oli ollut sateista ja heinänteko oli ollut takkuista ja kuraista hommaa. Tuohon aikaanhan ei todellakaan ollut kännyköitä, joten isäpappani oli ravannut vähän välilä sisällä kysymässä olisiko laitokselta tullut mitään tietoa. Isomummoni oli lopulta tähän hermostunut, koska isä kantoi samalla saappaissaan kuraa sisälle. Hän kun oli työnjaossa se mies, joka teki rautakangilla reiät seipäille ja siinä hommassa oli vetinen multa lennellyt. Heinistäkin oli vesi valunut, kun heinäväki oli niitä seipäille nostellut. Että semmoinen oli minun maailmaan tulo. Mutta lopulta oli koko suku huokaissut onnesta, kun maailmaan kiskottiin kolmileukainen michelin-tyttö: 53 cm pitkä ja painoa vähää vaille 5 kg! Tuostaan olen vain jatkanut kasvamista :D


Mutta asiaan. Keitele-päivät starttasi monenmoisella ohjelmalla viikonlopuksi. Oma osallistuminen jäi aika niukaksi, kun tarjontaa on näin kesällä niin paljon ja kotihommiakin pitää koettaa välillä tehdä, ettei kaikki kaadu samalla niskaan, kun koetan aloitella maanantaina taas työt. Joka tapauksessa lapsille oli torilla tarjolla Malttia ja Valttia, pomppulinnaa, poniajelua ja -ratsastusta (WKT), meidän MLL:n rastilla kivien etsintää sahanpurusta, katusählyä sekä kaikelle kansalle elvytys- ja defibrillaattorioppia. Sellaiset peruskansalaisen defibrillaattorilaitteet kun kunnasta muutamasta paikkaa löytyvät. 

Iltapahtumassa olivat kuulleet Savon murremestaria, joka paikkakunnalla asustaa ja heiluu mm. kesäteatterilla. Tai metsässä. Taikuri Puijon Paroni vilahti minunkin näkökentässä. Samainen taikuri vieraili meidän MLL:n toripäivässä ja taisi ainakin osa taioista olla samoja. Kyläläiset saivat tuulettaa kansallipukujaan ihan käskystä ja heiluivatpa osa heistä ne päällään myös Mäyräkoiran keikalla. Ja jatkot seurasi paikallisessa anniskeluravintolassa niille, joilla vielä intoa riitti. Kahvia, lettuja ja muikkuja on ollut tarjolla koko päivien ajan eri teltoissa sopuisaan hintaan.

Lauantain ohjelmassa oli aikataulun mukaan Trio Nuhapumppu (toivottavasti eivät olleet kovin tukkoisia) ja elvytysharjoituksia oli jatkettu. Ilmeisesti ei musiikin tahdissa kuitenkaan. Kello 10 starttasi ensimmäiset SM-pyöräpotkurikisat ja tunnelma oli ollut kuumottava. Tästä tapahtumasta hauska kuva Savon Sanomissa:

Juontajana tapahtumille toimi Olavi Rytkönen. Kaikenlaista muutakin sälää päivään oli mahtunut, mutta illalla pääesiintyjinä nähtiin Nopsajalka ja Eini. Vanhemman väen makuun, kuten minunkin, on enemmän tuo jälkimmäisenä mainittu. Mutta hyvin monenlaista ohjelmaa, ei kuitenkaan liikaa, päiviin oli saatu soviteltua. Lauantaina päivällä oli myös toiseksi viimeinen Keiteleen kesäteatterin esitys, jonka itsekin kävin katsomassa tuolloin. Näytelmän nimi oli Aviosimulaattori. Suoraa lainausta siitä käyttäen:"Näytelmä on hyväntahtoinen maalaiskomedia, joka ammentaa huumorinsa itä- ja länsisuomalaisten ihmisten luonteiden ja murteiden erilaisuudesta. Savon murteella ”viäntävät”, puheripulia potevat savolaiset vastassaan Turun seudulla asuvat, vähäpuheiset ”jöröttäjät”: stereotypioita, joista syntyy riemastuttava keitos. Keiteleellä näytelmäsovitus maustetaan erityisesti tätä näytelmää varten sävellettyä, juonta eteenpäin kuljettavaa musiikkia ja lauluja."

Sunnuntaina näytökset huipentuivat viimeiseen esitykseen, mutta siitä en osaa sanoa, koska itse olin jo lauantai-illalla valmistelemassa juhlaraveja raviradalla ja jatkoin hommia sunnuntaiaamuna. Ravit käynnistyivät todenteolla klo 12.00. Juhlan aiheina olivat Suomi 100 vuotta, Suomenhevonen 110 vuotta ja Keiteleen harjoitusravirata 10 vuotta. Juhlan aihetta kerrakseen. Ja päivä olikin loistava niin seuran, hevosten kuin säänkin puolesta. Hevosia ei ollut kamalan paljon ja katsojiakin olisi mahtunut vielä lisää, mutta olen oikein iloinen päivän onnistumisesta ja mukavasta tunnelmasta. Pienet ponit olivat jälleen niin suloisia kipittäessään (ja kovaa muuten) radalla. Lämpöisten lähdöissä nähtiin rata huomioiden oikein vauhdikastakin menoa. Kiitos kaikille osallistuneille tätäkin kautta! Eiköhän talvella jatketa harjoituksia.

(Toivottavasti seuraavaksi radalla nähdään vielä kouluratsastusharjoituskisat kahden viikon kuluttua.)

Niin, njääh. Huomenna töihin... Taidanpa siis lopetella tältä erää. Toivottavasti jotain jatkoa tulee ennen talvea.