Loskaa, vettä, harmaata... ihan pa... hin keli.

Kuva lainattu netistä.

Hiljaista on ollut tällä blogipuolella, mutta a) ei ole ollut oikein aikaa keskittyä, b) ei ole oikein huvittanut ja c) en ole osannut päättää mistä kirjoittaisi. Naapuri ei ole puuhaillut nyt mitään ihmeitä. Toinen naapuri kyllä laittoi talonsa myyntiin, joten odottelen mielenkiinnolla milloin ja kuka sen ostaa.

Rita on sopeutunut meille niin hyvin, että olen ihan hämmästynyt. Hieman varauksella hänen tuloonsa suhtauduin ettei olisi tullut pettymystä. Eräs tuttu sanoi oiran nähdessään, että heillä on ollut aikoinaan aivan samannäköinen koira, uros tosin. Ja sekoituksena oli ollut pystäriä sekä ajokoiraa. Saattaapihan se olla tuossakin neidissä sellaista sekoitusta. Kova on ainakin jälkiä seuraamaan ja nuuhkimaan. Irti en ole uskaltanut vielä päästää, mutta varmaan joskus pitää kokeilla onko metsäkoiran vikaa. Ransu oli meillä muuten viikonloppuna yöjalassa ... eikun yökylässä... ja hyvin meni, kun ensin jokainen katseli itselleen mieleisen nukkumapaikan ja vaihtoisen sitten vielä kerran. Ransu asettui normaalille paikalleen porrastasanteelle eikä Rita uskaltanut tulla ohi, joten hän tyytyi nukkumaan alakerrassa ilmeisesti sohvalla.

Viime yö menikin sitten heräillessä. Välillä tuulenpuuskien ja kolinan vuoksi, välillä kissojen ja koiran levottoman liikehdinnän vuoksi. Aamuyöstä vanhempi kissa tahtoi ulos, mutta suljin korvani sille ja hän tuli takaisin yläkertaan ja poikien huoneeseen nukkumaan. Kokeili kyllä hetken sielläkin nukkuvien hermoja leikkimällä ja kolistelemalla jotain legoa. Sitten jompikumpi kissoista alkoi kakoa ja yökkäsi matolle. Todennäköisesti vain karvoja ja vaahtoa, koska aamulla siinä kohtaa oli vain kosteahko läntti. Lie koira siivonnut loput.

Sitten nuorempi kissa päätti tulla minun mahan päälle nukkumaan, kunhan oli ensin leiponut peittoani hetken. Juuri kun nukahdin siihen kehräykseen ja lämpöön, kello sitten soikin ja koira oli pirteänä lähdössä aamulenkille. Järkytyksekseni edellisen päivän pehmenevä lumi oli alkanut todenteolla sulaa pois ja ulkona oli vettä ja jäätä. Loistava keli siis lenkkeillä - NOT! Alkaa tympäistä tämä sään heittely. Olisi pitänyt nyt sitä pientä pakkasta, kun pehmeää luntakin tuli hieman maisemaa pehmentämään. Vaan ei! Lämmintä pari kolme astetta, lisää vielä luvassa. Ei sillä, älkää käsittäkö väärin, ei kaipaa mitään paukkuvia pakkasia ja kolmemetristä lumikinosta. Vähänkin riittäisi. Olisi poikienkin huomattavasti mukavampi leikkiä ulkona ja kulkea koulumatkaa, kun ei aina olisi kaikki vaatteet märkinä. Eikä elukat kantaisi kuraa sisälle. Selkeitä kevään merkkejä kyllä on ollut ilmassa, kun useamman viikon ovat jo tiaiset laulaneet aamusta iltaan ja viime viikolla ilmestyivät ensimmäiset muurahaiset pesuhuoneeseen.

Kuva lainattu netistä.

Entäs töissä sitten? Huoh. Influenssarokotusrumba onneksi taas laantuu, mutta uuden päivitetyn ohjelman opettelu vie aikansa, kun siirrymme kesällä Kanta-Arkistoon. Siihen liittyen tulee paljon uutta opeteltavaa. Hoitopolut ja kansiot pitäisi päivittää ja nyt ei alkuperäisiä tekstejä löydy mistään - ei koneelta eikä tikulta. Yksi tikku lie siis hukassa... Ja paljon muuta ns. ei oikeaa työtä. Kyllä loma tulee tarpeen parin viikon päästä! Eikä riitäkään.

Ai niin, piti kertoa mikä sai juuri tänään kaiken kotipuuhien keskellä "tarttumaan blogikynään". Luin tuttavani blogia ja hän kirjoitti asioista mitkä ovat hänelle pyhiä, mihin hänessä ei saa koskea. Mietiin siinä mikä minusta on epämiellyttävää ja mikä suorastaa toivottavaa. Puolituntemattomia tai vieraita mieluiten kättelen, mutta kaveit ja sukulaiset halaan enemmän kuin mielellään. Sama piiri saa silittää hiuksiani ja jalkojani saa hieroa/silitellä läheisimmät, mutta MINUN MAHAA EI KOSKETA! Eikä kiloista puhuta tai kysytä. Raskausaikana oli tosi epämiellyttävää, kun lähes tuntemattomat koskivat siihen. Moni äiti on varmasti samaa mieltä. Ja vaikka en ole enää pitkään aikaan raskaana ollutkaan, ei siihen edelleenkään kosketa, koska en ole sinut mahani kanssa. Raskauskilot ja -arvet ovat syvällä arpina sielussa. Onneksi itse saan kosketella toisten mahoja työni puolesta ainakin toistaiseksi ;)

Muutenkin olen sellainen läheiskaipuinen ihminen, että pidän siitä että minut huomioidaan koskettamalla, mutta se koskee vain perhettä. Ja sitä ei pitäisi joutua pyytämään. Itsekin tykkään koskea minulle läheisiä ihmisiä  kuten lapset ja puoliso - se on tapani ilmoittaa, että olen huomannut hänet, pidän siitä että hän on lähellä ja pidän hänestä. Töissä olen toki kokenut joskus ahdistavia hetkiä, jos joku tulee liian lähelle reviiriäni ilman lupaa. Jokaisella meillä on sellainen 0.5 - 1 m rinki ympärillä, jonne ei saa poiketa noin vain. Saati tulla muuten liikaa iholle. Joskus jopa voimakkaat hajusteet tekee saman ilmiön kuin muuten ihminen tulisi liian lähelle.

Just. Olihan tässä jo yhdelle päivälle sekavaa sälää. Vesitippukelejä vaan teille kaikille! Jospa se aurinkokin vielä joskus paistaa.