Hevosen kuiskaus: OSA 2

Nuoruusvuodet ja kevyt kosketus hevosiin

Nuoruudessa en ollut hevoshullu siis millään muotoa, vaikka jotkut koulukavereista sellaista olivatkin. Luin kuitenkin Hevoshullu – nimistä sarjakuvalehteä, koska muutkin sitä lukivat, mutta lähinnä luin vain ne Polle – osuudet. Muistattehan harmaan pullean ponin hassuine seikkailuineen? Yläasteikäisenä seurustelin erään pojan kanssa, jonka isoveljellä oli kaksi hevosta. Niitä joskus kävin vähän olosuhteidenkin pakosta rapsuttelemassa ja viemässä niille heinää talliin tai tarhaan. Tuo poikaystäväni isoveli ajoi niillä joskus, mutta millään tavalla en silloin ollut hommassa mukana enkä saanut hevoskärpäsen puremaa. Enemmän olin innostunut talon koirista, joista erityisesti se mustavalkoinen laika oli lähellä sydäntäni. Koira oli tuolloin vuoden tai pari vanha. Kuten nuoruuden rakkauksille usein käy, seurustelusuhde hiipui aikanaan, mutta ystävystyimme myöhemmin uudelleen minun jo valmistuttua ammattiin. Tuolloin kävin kerran heillä vieraisilla ohi ajellessani. Koira oli tuolloin jo todella vanha. Se asusteli tallin edessä ja oli yleensä vieraille hyvin ärhäkkä. Astuessani autosta ulos, koira haukkui minulle tovin, mutta kun kutsuin sitä pari kertaa nimellä, sen häntä alkoi heilua vinhasti. Ja kun astuin koiran lähelle, se heittäytyi selälleen hoivattavaksi. Kaikki ihmettelimme koiran muistia ja sitä myöten sen käytöstä. Viisas koira.

Meni vuosia aikaa ja asuin ensimmäisessä omassa pienessä talossa kotipaikkakunnallani. Tuolloisen miesystäväni isällä oli suomenhevosia. En tarkalleen muista millainen hevonen oli tavatessamme, mutta eniten olin kanssakäymisessä Pulu –nimisen tamman kanssa. Jonkin ajan päästä tamma varsoi Pelu -nimisen tammavarsan. Tuolloinkin olin lähinnä käynyt aidan varrella tai tallissa niitä katsomassa, mutta kun Pelu kasvoi, piti Pulua ulkoiluttaa enemmän. Olisiko sille kertynyt raskauskiloja? Kylän pikkutyttöjä siellä joskus muistaakseni kävi ratsastelemassa ja kerran pikkusiskonikin lyötiin selkään ja hevosen omistaja, Tauno, talutti ratsukkoa tarhan reunoilla. Ei silloin ollut kypärää päässä ja tuulipuvussa sekä lenkkareissa siskonikin hevosen selässä oli, korkkiruuvikiharoineen. 

Kerran sitten kävin selässä minäkin, kun Tauno siihen oikein yllytti sanoen, että Pulu toimii helposti pienillä avuilla kellä vaan, kun vähän suuntaa ohjilla osoittaa. Ja kehui Tauno sen kävelevän rauhallisesti, vaikka pommi viereen putoaisi. Hyväuskoinen ja hevostiedoton kun olin, läksin sitten pihatietä ratsastelemaan, luullakseni ilman kypärää ja tavallisessa kesävaatetuksessa. Varsaa ei ollut tuolloin vielä vieroitettu, joten se lähti emänsä mukaan kirmailemaan. Talo oli pihatien päässä eikä siellä ollut juuri liikennettä. Naapuritaloonkin oli ainakin kilometri matkaa. Käpsehdimme puolisen kilometriä pihatietä pitkin ensimmäisen sivuavaan mökkitien haaraan ja siinä sain jotenkin käännettyä hevosen takaisin kotiin päin. 

Pelu ja Pulu.

Tämäkin oli jo ihan kauheaa silloin joskus...

Pelu.

Melkein heti käännöksen jälkeen alkoi metsästä kuulua ajokoiran haukkumista. Varsa sitä säikähti ja lähti laukkaamaan pihaan päin. Emälle tietysti tuli hätä ja se lähti ymmärtääkseni laukalla perään. Enhän minä mitään hevosista ymmärtänyt enkä kyllä kauhultani olisi tunnistanut askellajia. Sen muistan, että yritin ensin hiljentää hampaat irvessä ohjista vetämällä ja huutamalla samalla PRUU’ta, mutta kun totesin sen turhaksi, puristin satulan etukaaresta kiinni rystyset valkeina ja koetin pysytellä hevosen selässä. Kuvittelisin, että laukka oli kuitenkin suhteellisen rauhallista tai ainakin todella tasaista, koska pysyin pihaan saakka kyydissä. Pieni vaaratilanne oli kuitenkin vielä lopuksi syntyä, kun varsa puikahti kapeasta ja matalasta oviaukosta suoraan sisälle talliin ja tamma oli mennä perässä. Onneksi Tauno oli siinä pihalla ja sai Pulun ohjista kiinni ennen rysäystä.

Laskeuduin hevosen selästä alas tutisevin jaloin ja kauhusta muuten kankeana. Muistan reisilihaksieni olleen kipeät tuon jälkeen monta päivää. Tuolloin vannoin etten enää IKINÄ nouse hevosen selkään. Tyydyin vain antamaan herkkuja aidan yli hevosille hyvin, hyvin varoen siitä lähtien. Joskus taisin kaunista nuorta tammaa hieman harjailla, kun omistaja oli tukena vierellä. Tuolloin kuvittelin, että tuo vannotukseni pitää loppuelämäni. Nykyisin, kun muistelen tuota ajanjaksoa, harmittaa, etten silloin käyttänyt hyväksi loistavaa tilaisuutta oppia hevosasioita vanhalta kokeneelta hevosmieheltä. Kai siihen ratsastamiseenkin olisi into tullut, jos olisin uudelleen selkään uskaltanut – ilman sitä varsaa.

Rakkaudesta eläimiin hankin kuitenkin oman kissan, jonka nimi oli Joonatan.

Valitan huonoa kuvanlaatua: kuva vanhasta valokuvasta puhelimella otettuna...

  

Kissapaikassa oli neljä veljestä Kasper, Jesper, Joonatan sekä Hallikainen. Joonatan oli harmaa raidallinen, hieman normaalia pidempi karvainen kissa, jossa oli muutamia valkoisia merkkejä. Yksinolo ei tätä kissaa kuitenkaan kiinnostanut ja pian Joonatan kotiutui Taunon pihaan vanhemman kissan kaveriksi. Hain kissaani toistuvasti kotiin, mutta aina se palasi naapuriin. Siellä taisi olla paremmat eväät ja aina joku ihminen seurana. Saattoi myös olla, että naapurissa oli enemmän saalista sekä lintulaudalla että tallilla.

Pete "vauvana".

Seuraavaksi hankimme kultaisen noutajauroksen, jonka nimesin tuttavallisemmin Peteksi. Peten oikea kennelnimi oli Real Fantastic Clipper. Koiran kanssa puuhatessa ja perusasioita opetellessa aika töiden ohella kului nopeasti. 

Minulla oli myöhemmin myös punaiset kissaveljekset rivitalossa asuessani. Kissojen nimet olivat Taavi Elmeri ja Vili Verneri. Yleensä kutsuin vain Elmeriksi ja Viliksi. Näistä toinen pääsi uuteen kotiin, kun kissat olivat kasvaneet isommiksi, sillä pieni rivitalokaksioni kävi ahtaaksi kahdelle isolle uroskissalle. Toisestakin kissasta jouduin luopumaan myöhemmin asuessani opiskelun ajan silloisessa ”anoppilassa”.

Veljeksistä en nyt äkkiä löytänyt parempaa kuvaa: Elmeri vasemmalla oli oikeasti punaisempi ja Vili oikealla vaalea beessimäinen.

 ''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

HUOMAUTUS: OSA 3 ilmestyy myöhemmin. Nyt en saa liitettyä kuvia, kun netti toimii niin hitaasti. Lisään ne myöhemmin :)