Tippa linssissä (ei lasissa) kohti joulua

Kuvalla ei ole aiheen kanssa sinällään mitään tekemistä, mutta oloni on jotenkin ollut hetkittäin tälläinen viime aikoina...

Joulu. Se on vanha ja perinteinen juhla ympäri maapalloa. Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi ja on siksi mielestäni perimmiltään uskonnollinen juhla. Kuuntelin tällä viikolla radiosta keskustelua siitä kuuluuko jouluun romantiikka ja seksi tai seksuaalisuus. Ihmiset saivat laittaa viestejä toimitukseen ja ne vaihtelivat kyllä laidasta laitaan. Ihmeteltiin seksikkäiden punaisten alusvaatteiden tarjontaa. Lahjojen ostamista omalle rakkaalle ja hemmottelua, kahdenkeskisiä kynttiläiltoja ja yhdessäoloa. Toiset taas kammoksuivat kaikkea seksiin viitaavaakin yhdistettynä jouluun.

Itse ajattelin silloin, että mielestäni joulu on ennen kaikkea  perhejuhla, johon kuuluu lähimmäisen rakkaus ja muistaminen. Lähimmäinen voi olla sukulainen, työkaveri, naapuri tai ystävä, jonka kanssa olet tekemisissä. Sitten aloin miettimään, että lähimmäisen rakkaus voi tarkoittaa myös ketä tahansa tarvitsevaa, toista ihmistä tällä maapallolla. Toisaalta Jeesuksen syntymä ja lapsen syntymä on lahja, perhejuhla. Ja lasta ei synny ilman seksiä... Paitsi neitsyt Marialle. Hmm...

"Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Tämä rakkauden kaksoiskäsky on kristillinen termi, jolla tarkoitetaan käskyä rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin omaa itseä. Lähimmäisen rakkaus on toisten ihmisten huomioon ottamista ja kunnioittamista. Se on myöskin tärkeä osa kristillisen kirkon opetusta ja toimintaa. Näinhän meille on ainakin opetettu.

Lähimmäisen rakkaus voi ilmentyä elämässämme monella tapaa. Se voi ilmentyä kiitoksessa toiselle ihmiselle, auttamisena päivittäisissä askareissa tai hädän hetkellä. Se näkyy katseessa, tuntuu kosketuksessa ja loistaa kirkkaana lasten silmissä. Sen ei tarvitse olla suuria kalliita lahjoja, vaan joskus kiitos kuluneesta vuodesta täyttää mielen ilolla. Se voi olla pieni huomionsoitus, joka kertoo, että juuri sinua on ajateltu ja sinun persoonasi otettu huomioon. Se voi olla sitä, että sinua arvostetaan sellaisena kuin olet eikä jokaista virhettäsi tai heikkouttasi tuoda aina esille. Se voi ilmetä hiljaisuutena, kunnioituksena ja arvostuksena mennyttä kohtaan.

Lähimmäisen rakkaus voi ilmetä myös yhteishenkenä, jolloin voidaan saada aikaan jotain todella suurta. Sen sijaan, että puretaan, särjetään tai hävitetään jotain kaunista ja meille kuuluvaa. Se voi olla uudelleenrakentamista ja luovaa. Olen sitä mieltä, että silloin jokainen voi saada jotain takaisin antaessaan toiselle; tavalla tai toisella. Nyt tai joskus. Koskaan et voi tietää milloin olet itse saava osapuoli, mutta se ei saa olla auttamisen peruslähtökohta.

Antamisen lahjan tulee tulla sydämestä, ajatuksesta. Sen peruslähtökohtana ei mielestäni tulisi olla oman erinomaisuuden ja hienouden korostaminen. Ei paremman ihmisen leima. "Lahjan" ei tarvitse olla kallis tai suuren suuri, vaan mielestäni siinä tulee näkyä persoonallinen leima. Se voi olla runo, kuva, villasukat tai seinäryijy. Se voi olla lumenluonti naapurin ovensuusta, auton tuuppaminen apuna hangesta, iloinen vilkutus ja hymy postilaatikolla, tavara, jota et enää itse tarvitse, mutta josta toinen on hyvin kiitollinen. Mitä sinä haluat antaa itsestäsi tai mistä haluat olla muistettu? Mitä itse haluaisit itsellesi lähimmäiseltäsi? Löytyykö vielä auttamisen halua? Löytyykö yhteishenkeä? Olen tässä joulun alla todennut, että Luojalle kiitos, löytyy :) Siksi useana päivänä olen ollut tippa linssissä, herkistyneenä.

Partiossa voi oppia monenlaista hyödyllistä asiaa. Myös jotain yhteishengestä ja auttamisesta. Kuva vuosien takaa esikoisen partioajoilta.

Juokse sinä humma,kun tuo taivas on niin tumma...

Tähti-Veeruskan (s.14.6.1998) ja Tuhti-Pojun (s.26.5.1999) muistolle <3

Kun kaksi on poissa,

mikä voi täyttää tuon tyhjiön?

Kun nuo Hevoset ovat poissa,

kuka tervehtii hirnahtaen?

Opetusmaisterini ovat nyt poissa,

mutta muistoissani ne elävät aina.

Nuo kaksi, jotka opettivat

kunnioittamaan ja rakastamaan Hevosta,

Suomenhevosta.

Ne, jotka opettivat kärsivällisyyttä, 

rohkeutta ja sisua,

tarjoten välillä onnen, ilon ja

onnistumisen hetkiä.

Ne, jotka kuuntelivat korvat tarkkoina salaisuuksia

ja huolia,

jotka tuuppasivat turvallaan murheet taka-alalle.

Nuo kaksi Hevosta ovat poissa,

mutta rakkaus ja kunnioitus niitä kohtaan

elää sydämissämme.

Taitaa olla ensimmäisiä ratsastuskertojani Veeruskalla. Siitä se sitten lähti... 

Pojun selästä en löytänyt äkkiä ensimmäisiä kuvia. Mutta tässä harjoiteltiin ekaa kertaa kisaohjelmaa.

Päiväsiestan aikaan eräänä talvena.

Veerun ravimoodi.

Talviponny :)

Hyvästien jättämistä. Kuvan kissa voi hyvin.

                                               ISO Kiitos! <3

Kehoni on temppelini

... ja nyt sen temppelin peruskorjaus on (taas) aloitettu. Eli kansalaisopiston kehonhuolto -kurssi korkattu ja ai että tekee hyvää. Ainakin muutaman liikkeen aikana. Ainakin jossakin vaiheessa. Joskus. Nyt tuntui lähinnä, että en taivu mihinkään. Ja jos taivun, en pääse liikkeestä pois. Joissakin liikkeissä oli maha tiellä. Toisissa auttoin taas lyhyet jalat + pitkä kädet -yhdistelmä. Ja sitten alkoi vetää suonta jalkapohjasta. Argh. Mutta kyllä se siitä.

Osa pään kevennyksestä.

Nyt on ainakin se hyvä puoli, etteit tukka tule silmille eikä ponihäntä paina lattialla maatessa. Niin, en muistanutkaan mainostaa aiemmin, että nyt se tukankasvatus loppui! Jospa muutama vuosikin karisi lattialle hiustukkojen mukana. Olo ainakin keventyi. Sitä ihanaa ihkua väristystä (tumman tyvestä, vaalenee latvoihin) en ottanut, kun olisi niin työläs pitää värissä, mutta pientä lila/harmaa -sävyä kuitenkin.

Kuva värjäysvaiheessa.

Tämmönen siitä tuli :)

Joku päivä se tukkan vaan haluaa olla muualle suuntaan...

Aikaisempaan onnellisuus -teemaan liittyy tämänkin jutun kuvat ja asiat. Liikunta tuo onnellisuutta ja hyvää mieltä sopivassa määrin tehtynä. Etenkin pointti on se, että tulee lähdettyä. Viime viikolla aloitin perusasioiden parissa hevosten kanssa eli maastakäsittelykurssin Pielavedellä. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme hevosten eleisiin ja laumakäyttäytymiseen sekä kokeilimme perusjuttuja hevosta taluttaen. Minä puursin tutusti suomenhevosen Kajon parissa. Itsestäni ei valitettavasti tässä vaiheessa ole kuvia. Harjoitukset jatkuvat taas viikonloppuna tallikäyttäymistä tutkien sekä ehkä lisää talutusharjoituksia. Valitettavasti envi viikko jää välistä, mutta olen silloin rentoutumassa ja onnellistumassa Lapin raikkaassa luonnossa. Ehkä käyn haistelemassa issikoita naapurissa ;)

Tässä ihmetellään laumaa ja sen liikehdintää sitä mukaa, kun me liikehdittiin ja testailtiin juttuja. Ruoka oli hevosista aika paljon kiinnostavampaa. Vain lauman vanhin suokki malttoi käydä meitä moikkaamassa. Tai kiinnostui meistä. Varmaan ruuan toivossa.

Talutusharjoituksia. Etualan hevonen suokki Kajo.

Ennen tämän päivän kuntoiluja ehdin aloitella sytykeruusujen askartelun, kun sain "tilauksen" mökkitarpeiksi. Ajattelin kokeilla uudenlaisiakin sytykkeitä ja onneksi tein vain koe-erän. Olisi ehkä pitänyt lukea jostain ohjeet eikä toteuttaa oman pään mukaan. Muuten meni kaikki hyvin, mutta ne tarttui alapuolelta paperiin. Vääränlainen paperivalinta siis! Mutta harjoituksen jatkuvat viikonloppuna. Alakuvassa onnistuneemmat perinteiset sytykkeet.

Varmistuakseni siitä, että olen nyt sitten varmasti onnellinen, kun olen sitä kerran pohtinut, tein netistä löytämäni onnellisuustesti. Testi löytyi googlettamalla Tieteen Kuvalehden sivuilta. Sen mukaan:

"Olet lähes liian onnellinen, ja sinun kannattaisi joskus huolestua jostakin.

Olet huoleton ja suhtaudut tulevaisuuteen valoisasti
Olet useimmiten erittäin myönteinen ja uskot lähes aina, että ongelmiin löytyy ratkaisu – jos ylipäänsä ymmärrät ongelmia olevan olemassa.

Huolehdit hyvin vähän huomisesta ja iloitset sen sijaan siitä kaikesta hyvästä, mitä se varmasti tuo tullessaan.

Olet hyvin avoin ja utelias persoona, ja lannistumaton optimismisi tarttuu muihin, jotka nauttivat siitä, että kuuluvat huolettomuuden kuplaasi. Sinun on yleensä helppo hankkia uusia ystäviä, ja koska anteliaasti annat heille itsestäsi niin paljon, saat myös paljon takaisin.

Suruttomuudellasi on myös varjopuoli
Lähes totaalinen suruttomuutesi voi myös olla haitaksi. Ongelmia esiintyy aina, ja jos et huolettomuudessasi kiinnitä niihin huomiota, et saa välttämättä niitä ratkaistua.

Jos haluat muuttaa maailman paremmaksi paikaksi, sinun on kyettävä keskittymään ongelmiin ja ottamaan ne vakavasti, ja se on sinulle vaikeaa.

Yhdysvaltalaistutkijat osoittivat vuonna 2007, että ylenpalttisen onnelliset ihmiset ryhtyvät harvoin poliitikoiksi, koska he ovat tyytyväisiä asioiden tilaan. Heillä on myös huonompi palkka kuin vähemmän onnellisilla ihmisillä, jotka miettivät enemmän elantoaan. Lisäksi he ovat usein vähemmän koulutettuja, koska he uskovat tulevansa toimeen muutenkin."

Totta toinen puoli. Ja ainakin tuo loppu, että palkka ei ole kovin kummoinen, mutta tuleehan sillä juuri toimeen. Koulutuksissa tunnun istuvan jatkuvasti, mutta ei ne tuo lisää palkkaa. Helpottaa, että vain ajassa pysymistä ja siten työn tekemistä. Huolehdin kyllä riittävästi huomisesta, mutta petrattavaakin jää. Ja periaatteessa odotan ja toivon kaikilta hyvää, sinisilmäiseksikin voisi moittia, mutta eletyt vuodet ovat sitäkin hieman opettaneet hillitsemään. Ja viime aikoina olen ollut hetkittäin huolestunutkin. Tai ehkä vain ärtynyt. Ihmeissäänkin.

Nyt tämä onnelliseksi todistettu hilaa peppunsa iltapalan kautta köllötinlaatikkoon vaakajoogaan ja unelmoi tulevaisuudesta. Hyvää yötä kaikki karvanassut!

Kuka mittaa onnellisuutesi määrää tai laatua?

“Kaikki kuolevaiset etsivät onnea, joka on merkki siitä, että kenelläkään heistä ei sitä ole.”

-Baltasar Gracián-

Onnellisen oloinen kissa. Vai rentoutunut ja turvallinen olo...

Mielenterveysviikko (19.-26.11.2017) lähestyy ja tämän iltaisen palaverin jälkeen jäin miettimään kuka olisi hyvä puhumaan kiinnostuneille kuntalaisille onnellisuudesta, tyytyväisyydestä tai tyytymättömyydestä. Tarvitaanko aina professoria tai tutkijaa, ihmemiestä tai -naista, että kuulijat saadaan vakuuttuneeksi. Tarvitaanko tunnettu nimi, että kuulijoita ylipäätään tulee paikalle? Pitääkö puhua tutuista ja turvallisista, jo tietämistämme asioista vai kenties myllertää ajatusmaailmaa? Jokaiselle löytyy varmaan puolesta puhujansa. Googletin aiheesta myös tietoa ja luennoitsijoita sekä pohdin mistä ja miten nopeasti löytää ylipäätään erilaisiin tapahtumiin esiintyjiä. Illan aiheenamme tapaamisessa oli yhdistykset, SAKKE -hanke ja yhteistyö. Mutta ei siitä nyt sen enempää. (http://mtkl.fi/palvelut/mielenterveysviikko/)

Rakkaudesta ja onnellisuudesta olen jo aiemminkin jotain pohdiskeluja kirjaillut, mutta viime päivinä aihe on taas pompsahdellut esille milloin mistäkin tuutista. Olen myös kuunnellut tai lukenut toisten unelmista ja toiveista, onnellisuuden haaveilusta. Sorruin tähän itsekin, kun mietin tulevia vuosia eteenpäin poikien lähtiessä opiskelemaan. Onko silloin minun onnellisuuden aika vai elänkö sitä nytkin - huomaamatta. Unelmia pitää olla ja osaa jopa aktiivisesti tavoitella, sillä uskon etten kykenisi olemaan onnellinen ilman niitäkään. Mutta miten muuten käsitän itse onnellisuuden?

Sitä pohdiskellessa tekee mieli palata ns. oikeaan tietoon, jota voi lukea kirjoista ja yhdistää siten elämääni elämään ja kokemustietoon, tunteisiin. Onnellisuus lienee yhtä vaikeaa määritellä yksiselitteisesti kuin esimerkiksi rakkauskin. Filofiastakin löytyy aiheeseen määritelmiä, jos esimerkiksi Aristoteles, Epikuros tai Nietzsche kuulostaisi teistä vakuuttavammalta kuin minun pohdintoni (jotka kuitenkin perustuvat jonkun viisaamman ajatuksiin loppujen lopuksi).

Näistä historiikkisista tyypeistä esimerkiksi antiikin kreikkalaisen filosofi Aristoteleen mielestä onnellisuus on jokaisen ihmisolennon kaikista korkein halun kohde ja päämäärä. Aristoteleen onnellisuuden voi saavuttaa jokainen kykyjensä kautta. Toisin sanoen, mikäli ihminen harjoittaa sitä omaa kaikkein parasta kykyään, hän löytää onnellisuuden elämässään. Platonia (Aristoleen opettaja) ja Aristotelea pidetään suurina vaikuttajina meidän länsimaalaisten ajatusmaailmassa ja tieteessä. Aika vaikuttavia tyyppejä. Olivatko sitten onnellisia, kun saivat toteuttaa parhaimpia kykyjään? Täytyy myöntää etten ole tietoinen onko heidän elämästään kirjoitettu elämänkertoja, jotka paljastaisivat tätä puolta. Miten sujui perhe-elämä ja muu elämä tieteen ja filosofian ulkopuolella, oliko sitä?

Onnellisuuden hetkiä.

Epikuroskin oli kreikkalainen viisas mies (olenko syntynyt väärään maahan?). Hänellä oli onnellisuuteen hieman toisenlainen näkökulma. Epikuros ei nimittäin uskonut, että onnellisuus kumpuaisi pelkästään henkisestä maailmasta. Hänen mukaansa onnekisuuteen liittyi suuresti myös maanpäällisiä ulottuvuuksia. Hän perusti koulukunnan nimeltään epikurolaisuus ja hänellä oli oma koulu, jota hän kutsui ”Puutarhaksi”. En tiedä miksi, mutta juuri puutarha minulla tuli ensin mieleen, kun mietin onnellisuutta. Jotenkin takaraivossa siintää kuva postikortista, jossa on vehreä puutarha ja portti sinne sekä joku viisas ajatelma, mutta en saa kiinni mikä. Pitäisi etsiä laatikkojen periltä, josko tuo kortti olisi vielä tallessa. Tai jos löytyisi netin ihmeellisestä maailmasta. Kenties joku on jakanut esimerkiksi facebookissa tämän viisauden. Tosin ilmeisesti kiinalainen sananlasku sanoo jotenkin näin, että "jos haluat ikuisesti onnelliseksi, ryhdy puutarhuriksi". Eli saattaa tuo ajatus liittyä siihenkin. Pidän kyllä puutarhoista ja niiden katselusta. Tosin puutarhan hoito voi aiheuttaa joskus tuskaa ja kolotuksia. Epäonnistumisiakin, kun kasvit ei vaan kasva tai elä ylipäätään ja kuitenkin jonkun toisen puutarha kukoistaa.


Onnellisuuden voinee löytää myös joogan avulla. Se tuli mieleen puutarhan jälkeen ja jostakin puutarha-joogasta. Joogalla saa kyllä oman kokemukseni mukaan mielenrauhaa, rentoutumista ja paremmat yöunet ja kyllä ne liittyy mielessäni vahvasti myös onnellisuuden kokemukseen. Jos on kovin jumissa, väsynyt, kipeä tai stressaantunut, onnikin tuntuu olevan jossain muualla. Eli onnellisuutta voi hakea ja kokea monella eri tavalla. 

Epikuroksen mielestä myös tasapaino ja kohtuullisuus luovat tilaa onnellisuudelle. Tämä idea löytyy yhdestä hänen hienoimmista elämänohjeistaan: ”Se, joka ei ole tyytyväinen vähään, ei ole tyytyväinen mihinkään.” Eli ei tarvitse aina kaikkea ja heti ollakseen onnellinen. Vähempikin riittää. Tavarat ja omistaminen tai pelkkä raha pankkitilillä ei turvaa onnea. Epikuros ajatteli myös, että rakkaus ei liity onnellisuuteen, vaan ystävyys on tärkeämpää. Ja tätähän pohdin jo aiemmin. Rakkauden erilaisia ulottuvuuksia. Epikuros oli myös sitä mieltä, että kenenkään ei tulisi työskennellä rahan takia, vaan rakkaudesta työhön. Noh, olen siis aivan oikeassa työssä. Ei sa raha vaan kutsumus... eikun... Olisiko hulluus taas tässä sopiva sana :)

Onnen hetki: ensimmäinen kosketukseni poroon :)

Lopuksi muutamia ajatelmia onnesta ja onnellisuudesta. Olkoon ne yksi mittauskeino siihen, olenko onnellinen. Mittakeppiä kun en löytänyt. Kukaan ulkopuolinen en toisen onnea pysty mittamaan, kun se on hankalaa meille itsellekin. Tarvitaanko siihen edes millimetrejä tai kiloja vai riittääkö vain ajatus, että olen onnellinen tästä asiasta, hetkestä tai elämästä yleensä. Kokemus/tunne jolle ei ole mittakaavaa. Mutta KYLLÄ, olen onnellinen. Yleensä ja suurimman osan aikaa.


Ajatelmissa mukana myös viisaita naisia ;) Paljon miehiä silti asiaa ääneen ajatellut. Osaavatko he ajatella sen helpommin? Yksinkertaisemmin? Onko putkiajattelu hyväksi? Olisinko onnellisempi miehenä? Siinäpä ideaa seuraaviin teksteihin - kenties.

"Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen." — Arvo Ylppö

"Monet ihmiset jäävät onnesta osattomiksi: eivät siksi, etteivätkö he löytäisi sitä, vaan siksi, että he eivät pysähdy nauttimaan siitä." — William Feather

Onni! Voi se on yksinkertaista! Se on hyvä terveys ja huono muisti! — Ernest Hemingway

Lasten kanssa voi kokea onnellisuutta joka päivä.

"Onneen vaaditaan kolme asiaa: jotain tekemistä, joku jota rakastaa ja jotain mitä toivoa." — Laulaja Yvonne Printemps (1894-1977)

"Kun yksi onnen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Me vain tuijotamme niin kauan sulkeutuvaa, ettemme näe sitä toista, joka on meille auennut." — Helen Keller

"Ei siinä että tekee sitä mistä pitää, vaan siinä että pitää siitä mitä tekee, piilee onnen salaisuus." — James Barrie

"Kun Onnetar tulee, tarraa häntä edestä lujasti kiinni, sillä takaa hän on kalju."   — Leonardo da Vinci

Jänö laukkaa laputtaa...

"Kas metsämökin ikkuna.

Sielt' tonttu ulos kurkistaa.

Jänö laukkaa laputtaa

ja oveen kolkuttaa.

Auta, auta, pyydän sua.

Metsämies kun vaanii mua.

Sulle suojan tarjoan,

siis kätes ojenna!"

Niin on metsästysaika alkanut jäniksenkin osalta ja mitä tekee meidän koira? Makaa taju kankaalla sohvalla. Ei sen puoleen - eihän sitä voi ovestakaan ulos laskea ilman taluttajaa näin taajama-alueella. Mutta jospa tässä vielä syksyn mittaan metsäänkin vielä ehditään vatussakäynnin lisäksi. Tänään oli vain pakko saada aamulla nukkua ilman herätyskellon sointia niin pitkään kuin nukutti ja loikoilla vielä sen päälle. Takana 12 päivän putki töitä ja markkinahommia...

Ensimmäinen Ritan jänissaalis vuosien takaa.

Hevosystäväseuran markkinat siis oli ja meni. Sää ei suosinut ja myyjiä oli hieman poissa tänä vuonna sattumusten vuoksi, mutta minulle ainakin jäi mukava muisto ja hienoja hetkiä mieleen. Juhlavuoden kunniaksi oli hevosia ja ponejakin mukana markkinoilla oikein juhlaväreissä. Ajelu Matin puupajan hesosvankkureilla oli myös kokemuksen arvoinen! Ajeltiin kojujen välissä ja liikenteen seassa ääniavuin (ehkä ohjat tukena) ja vetohevoset ei olleet moksiskaan (suomenhevoset Kesy ja Vipa).

Juhlakulkue lähdössä liikkeelle. Suomi100v, lähtölaskenta 100 päivää Suomen itsenäisyyspäivän juhlaan, Suomenhevonen110v.

Wanhan Koulun tallin ratsastusopet Anu ja suomenhevonen Aprelli (Elli), shettis Priscilla Nelli selässään sekä Martta selässään Taimi ja oikealla reunassa ratsastusope Anni sekä suomenhevonen Liinan Prinssi (Prinssi).

Kesy ja Vipa sekä Matin puupajan ihmiset.

Olinpas itsekin joutunut kuvaan... mustissa oikealla.

Suomenhevonen Liinan Prinssi kengitysnäytöksessä, omist. Wanhan Koulun talli.

Sittenpä vain odottelemaan ensi vuoden markkinoita. Jos nyt ei tarvitsisi valvoskella öitä ja miettiä miten hommat menee, kun tuli tuota kokemusta yhden kerran verran. Sitä miten alunperin olen joutunut mukaan näihin hommiin ei varmaan heti ymmärrä. Kun en omista yhtään hevosta enkä ravihommista juuri mitään ymmärrä. Kaikkea pitää kai kuitenkin kokeilla...?

Olen kokeillut vuoden ajan kasvattaa näitä hiuksia, mutta vähitellen alkaa hermo mennä. Onhan sitä tulostakin tullut, kun niska ja korvalliset oli sänkipituiset - ne on sentään nyt muiden hiusten mitassa, mutta ponihännälle ei kokonaan vieläkään yletä ja tämä vaihe on ärsyttävä! Aina on hiukset tiellä tai likaiset. Nyt tekisi mieli pätkäistä sellainen lyhyehkä rokkitukka ja vetää pinkiksi tai siniharmaaksi. Joo-o, ihan tosissaan. Onneksi kukkaro rajoittaa tätä toimenpidettä eli ilmeisesti kärvistelen vielä jonkin aikaa.

Kärvistelyä ollut muutenkin monenkin asian suhteen, mutta jospa hiljalleen asiat asettuu kohdilleen, kun malttaa olla hätäilemättä. Ärsytyskynnyn on ollut kyllä hyvin matala lievistä paineista ja väsymyksestä johtuen. En ole uskaltanut tarkemmin edes lukea mm. noita Bernerin älynväläyksiä tai Enbusken provosointeja stadi vastaan lande... Tuntuu kansalaisilla olevan puna silmissä ja savu nousee korvissa esimerksiksi näistä kahdesta. Berner varmaan kuitenkin pahempi. Toinen tienannee rahaa provosoivilla kannanotoillaan milloin mistäkin. Mutta ei tällä kertaa enempää, tänään on hermolepopäivä :)