Etelärinteelle on tullut jo syys, lohduton yön hämäryys

No jos ei kuitenkaan ihan lohduton eikä ihan vielä syksy, vaikka ilma siltä on tänään(kin) tuntunut. Sataa, pimenee ja viilenee. Syksyssä on kyllä puolensa. Elo- ja syyskuun pimenevät, mutta vielä lämpimät illat tuoksuineen ja äänineen ovat kiehtovia. Voin kuvitella miltä viljapelto tuoksuu syksyisessä tuulessa. Ja hämärissä illoissa on tunnelmallista sytytellä kynttilöitä ja pitää takassa tulia.

Ensimmäinen lomanjälkeinen työviikko alkaa olla voiton puolella. Ajattelin, että kesäloman jälkeiset ensimmäiset päivät töissä olisivat ihan kamalia ja ruuhkaisia sekä uuden loman tarve olisi suuri. Vaan kuinka kävikään? Yllätys, yllätys olikin melko tavallista. Rauhallista jopa. Eli en olekaan korvaamaton. Kamalaa. Kuinka selviän tästä tiedosta. Joka tapauksessa laitoin kuitenkin jo varalta uuden lomahakemuksen vetämään syyskuulle, että pääsisi siellä pohjoisessakin mökillä käymään. Katsotaan miten se sitten järjestyy. Kova hinku olisi sinne tunturimaisemiin ja porojen keskelle. Ehdottomasti pitää myös päästä naapuriin haistelemaan ja rapsuttelemaan issikoita. Sillä loma ei ole mikään, jos ei jotain elukoita pääse hoitamaan.

Äidiltä minulle. Ihana.

Näin tässä muuten muistaakseni Finnairin uuden TV-mainoksen. Jotain useiden ovien avautumista siinä kuvattiin ja elämäntarinaa. Lisäksi jatkuvasti telkkarissa pyörii hotellien ja matkatoimistojen mainoksia. Syksy kyllä siis oikeasti lähestyy. Mutta miksi on niin hienoa lähteä ulkomaille lomailemaan? 


Tarvitseeko ihminen pitkän välimatkan töihinsä ja arkeensa, jotta pääsee irtautumaan? Pitääkö loman olla aina luxusta? Ehkä osalle ihmisistä, mutta ei minulle. Kotikasvatus ei tue minun matkailugeeniä enkä koskaan kyllä aikuisenakaan ole kaivannut erityisesti juuri ulkomaille. Pakkaaminen on ikävää ja etenkin se tavaroiden purkaminen. Matkustaminen myös, koska haluaisin olla sormia napsauttamassa siellä matkakohteessa. Ainakin, jos lentämisestä on kyse. 

Viihdyn kotimaassa ja etenkin kotona, mutta onhan se avartavaa joskus käydä jossakin muualla ja oikeasti irtautua kotiarjesta. Ei sillä, että kotona viihtymisessä minusta mitään pahaa tai outoa olisi. Mutta kun käy joskus jossakin, osaa taas vielä paremmin arvostaa omaa kotiansa ja sen rauhaa. Aivan pienikin luxus arjessa on piristävää. Esimerkiksi hyvä päivällinen tai kahvihetki rakkaan ystävän kanssa, uusi harrastus tai kodin sisustaminen. Minulle myös hyvä kirjan lukeminen tai elokuvan katselu omassa rauhassa on nautinto. Etenkin takkatulen loisteessa, villasukat jalassa ja käden ulottuvilla vaikka lasillinen hyvää punaviiniä ja pientä purtavaa. Samahan pätee lapsiin, kuten aiemmin taisin kirjoittaa. Ei lapsille tarvitse olla aina kovin kallista tai erikoista ohjelmaa, riittää kun siinä on ajatus mukana ja lapset saa osallistua. Tehdään ja ollaan yhdessä, pidetään hauskaa!

Niin. Siitä Lapista tuli mieleen, että jos siellä aikoo käveleksiä ympäriinsä ja käydä vielä ratsaillakin, pitänee aloittaa kunnon kohottaminen. Syksyllähän (niinkuin talven jälkeenkin ennen kesää) on muotia aloittaa uusia liikuntaharrastuksia tai palata entisten pariin. Laihduttaa tai korjata ruokailurepsahduksia. Ratsastuskortti taitaa nyt rahapulassa jäädä odottelemaan, mutta jos nyt ensin vaatimattomasti aloittaisi uudelleen nuo pidemmät kävelylenkit. Tiedä vaikka rohkenisi metsään koiran kanssa marjastajia säikyttelemään. Tai niitä karhuja. Tänään jo koiran kanssa nautiskeltiin pienellä lenkillä lempeän pehmeästä ja lämpimästä kesäsateesta. Myöhemmin se ei kyllä niin lempeää ollut. Mutta tuli kuitenkin käytyä mittailemassa myös kylänraitteja torin kupeessa Hevosystäväseuran nimissä, kun suunniteltiin elokuun lopulla olevia Keiteleen markkinoita. Menee kartat uusiin puihin ainakin osittain, kun meidän ja parin muun teltan kohdalle rakensi ravintola kesäterassin. Sitä on kyllä kaivattu, että hyvä että rakensivat.

Eräs boccia-eristä,. Minulla punaiset pallot, juniorilla siniset. Ei kuulema ollut varma voitto minulle, joten uusittiin.

Uusintapeli. Minulla punaiset ja keltaiset. Loppujen lopuksi erät taisi mennä minulle 11-10.

Eilisilta meni juniorin kanssa kahdenkeskistä aikaa viettäen. Pelattiiin pihalla leikkimielistä bocciaturnausta ja saunottiin illan lopuksi. Bocciassa on pelivälineinä sisäkilpailuissa 13 nahkaista palloa, joista kuusi on punaista ja kuusi sinistä. Lisäksi pelissä on valkoinen maalipallo. Ulkona taas pelataan kovilla muovipalloilla, joiden värit ovat samat kuin sisäpallojen. Pelaajan tavoitteena on pelata omat pelipallonsa mahdollisimman lähelle maalipalloa, jota me ainakin kutsuimme kiveksi. Tai bocciksi. Pelaaja voi pelata palloa heittämällä, potkaisemalla, vierittämällä tai käyttämällä vierityskourua ja avustajaa. Meillä tosin on halpa muutaman euron pallosetti, jossa on 8 vesitäytteistä muovipalloa; 2 palloa kutakin väriä. Lisäksi yksi pieni valkoinen maalipallo.

Jäljellä enää...

Kyllä me eilen ehkä vähän herkuteltiinkin... Minäkin olen saanut melkein kaikki Tallinnan reissun tuliaiseni tuhottua. Pojat nimittäin toivat äidille herkkuja: hieman suklaata, Menthos -karkkeja (vesimelonin makuisia) ja pussikarkkeja sekä ison rullan HubbaBubbaa. Sitä tuli lapsenakin syötyä, sellaisissa paloissa. Muistatteko? Kaikki oli hyvää, ehkä suklaa parasta - minttukrokanttia nimittäin. En kyllä tunnustaudu miksikään suklaariippuvaiseksi, mutta hyvä suklaa on aina hyvää vaikkei levyllistä kerralla pistelisikään. Edellinen suklaa oli ohuen ohutta vahvaa ja tummaa suklaata chilimausteella. Hyvää sekin :) Ensi kerralla voisi pohtiakin tuota riippuvuusasiaa... vai voisiko?