Kissaihmiset vs. koiraihmiset

Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen tykännyt eläimistä ja halunnut aina itselleni koiraa tai kissaa. Lapsuudessa meille lopulta tuli koira, mutta sen paikka oli ulkona ketjussa ja kopissa - ei sisällä. Muutaman poikkeuksen muistan, kun esimerkiksi Riki-

Riki.

koira saatiin hakea hetkeksi sisälle makkararuokapäivänä. Koira oli vain sitten niin tottunut olemaan ulkona, että alkoi pian läähättää sisällä ja harmikseni se piti viedä takaisin ulos. Rikillä oli lyhyt karva, mutta pennusta asti karaistuneena tarkeni kovillakin pakkasilla pihalla vuoratussa mökissään lyhyestä karvasta huolimatta.

Alakerrassa isomummolla ja -ukilla oli kissa, kun olin aivan pieni, mutta se oli jo silloin vanha ja kipeä, yksisilmäinen ja töpöhäntäinen eikä antautunut lapsille hoidettavaksi (riepoteltavaksi). Usein yritin kyllä pyydystää sitä huonekalujen alta. Toisessa mummolassa sain sitten onneksi tyydyttää eläintenhoidon tarpeitani kissojen kanssa. Pystykorva oli sielläkin hieman samaa kaliiperia alakerran mummon kissan kanssa eli lapset ei saanut koskea eikä lähestyä. Ukin hevosta pelättiin muutenkin ihan riittävästi ja sitä hevospelkoa riitti aikuisikään saakka. Kerroin siitä jo aiemmin.Mummojen luona pääsin hoitamaan myös vasikoita, mullikoita ja lehmiä sekä ihania lampaita. Mutta vasta aikuisella iällä omassa kodissa pystyin hankkimaan ensin kissan ja sitten koiran. Nythän minulla on koira ja kaksi kissaa - tällä hetkellä.

Olen siis noin yleensä ottaen eläinrakas enkä mielestäni lukeudu niinsanotusti kissaihmiseksi tai koiraihmiseksi. Tunnen kyllä useita ihmisiä, jotka ei voi sietää kissoja tai eivät pidä koirista tai eäimistä yleensä. Minäkään en ottaisi itselle lemmikiksi marsua, käärmettä, kaloja tai kilpikonnia, mutta ymmärrän, jos joku niistä pitää. En pelkää (tietääkseni) niitä ja opiskeluaikoina solukämpässämme oli sekä koiria, kissa että gerbiilejä ja kaikkia niitä hoidettiin yhtä hyvin.

Lukemani perusteella kissa kesyyntyi reilut 10 000 vuotta sitten Lähi-idässä maanviljelyksen myötä, koska kissasta oli ihmiselle hyötyä sen saalistaessa jyrsijöitä pelloilta ja varastoista. Kissa puolestaan sai tätn helposti saalita. Kissan kesyyntymisen tarkkaa syytä ei kuitenkaan tiedetä. Kuten ei sitäkään, että kesyttikö ihminen kissan vai kävikö siinä toisin päin. Joka tapauksessa kissan ja ihmisen välinen suhde on ollut varmaan aina ristiriitainen. Joillekin ihmisille kissa on arvostettu ja hyvin hoidettu lemmikki ja kai heitä voisi kutsua sitten kissaihmisiksi. Toisille kissa taas on tarpeettomana hylätty, tavaraan verrattava esine, jota voi kiduttaa tai hylätä oman mielensä mukaan. Tai inhota ilman mitään erityistä syytä. 

Kesäkissojakin otetaan valitettavan paljon (muka eläinrakkaita ihmisiä) ja sitten ne hylätään syksyn tullen luonnonarmoille. Kissan hyvinvointi hylättynä, villiintyneenä ja osaamattomassa hoidossa on huono. Villiintynyt kissa ei kuulu luontoon muutenkaan, vaikka sillä ennen talven tuloa riittäisikin syötävää. Se saalistaa eläintenpoikasia ja lisääntyy leikkaamattomana tehokkaasti. Kissat saavat helposti ilman asianmukaista hoitoa matoja ja muita syöpäläisiä ja voivat sairastua muihinkin tauteihin vakavasti, kuolla ennen aikojaan. Terve hyvinhoidettu kissa voi elää yli 20 vuotiaaksi, joten se on pitkäikäinen lemmikki ja perheenjäsen.

Iäkkäällä kissalla on omat tarpeensa verrattuna pentukissaan, joten aina kissaa hankkiessa (tai oli lemmikki mikä tahansa), minimivaatimus on tutustua lemmikin hoitoon ja tarpeisiin sekä hankkia riittävät varusteet. Luulen, että suurin osa suomalaisten lemmikeistä on ns. maatiaisia, mutta erilaisia rotukissojakin löytyy ja eri rotujen luonteet ovat erilaisia, samoin niiden hoito. 

Joonatan sylissä ihan muuten vaan.

Kissan käytöksen tulkinta ja sen luonteenpiirteiden havaitseminen onkin sitten jo korkeampaa tiedettä. Kissan hienovaraisten eleiden tulkinta voi olla kenelle tahansa haasteellista. Omistajan voi olla esimerkiksi vaikea huomata lemmikksinsä kipua. Tutkimusten mukaan noin 90 %:lla yli 12-vuotiaista kissoista on esimerkiksi nivelvaivoja, joten kissanomistajan on syytä opetella tunnistamaan kissan kipukäyttäytymistä. Kissahan mielellään peittää kipuansa, sillä onhan se itsekin saaliseläin. Kivun merkkinä olen itse huomannut mm. sen, että kissa ei syö tai juo kunnolla ja nukkuu erityisen paljon - mielellään piilossa tai omissa oloissaan.

Kuvan kissa ei nuku kipuaan vaan on ihan normimeininki menossa. Toim. huomautus.

Entäs sitten koira? Koirahan on ihmisen kesyttämistä eläimistä tietääkseni vanhin. Koirakin on petoeläin, joka on suden kesy ja jalostettu muoto. Koirastahan sanotaan, että se on enemmän ihmisen ystävä ja kumppani kuin itsenäinen kissa, mutta monenlaisia luonteita koiristakin löytyy. On niitä kainalo- ja sohvakoiria sekä itsenäisempiä omaa rauhaa arvostavia. Metsäkoirakaan ei aina ole se tarhakoirana tunnettu hieman unohdettu ja kerran päivässä ruokittu työläinen. Joillakin voi olla tälläinen mielikuva,mutta tiedän esimerkiksi ajokoiria ja beagleja, jotka nukkuvat sängyssä omistajansa kanssa ja ovat enemmän hemmoteltuja kuin mikään puudeli konsanaan.

Metsästyskäytön lisäksi koiralla on ollut muitakin tehtäviä ihmisen kumppaninan. Kesyyntymisensä alkuaikoina koirasta on ollut ihmiselle hyötyä vahtikoirana (esim. kaikkien tuntema suomenpystykorva) sekä ruuantähteiden syöjänä. Pohjoisessa koira oli tehokas vetoapu ja karjankasvatuksen alkaessa sitä käytettiin myös karjan paimentajana. 

Hurjan älykkään näköinen noutaja, Kaapo.

Koiran tehtävät ovat kuitenkin laajentuneet ja mukaan on tullut mm. huume-, opas-, vartio- ja pelastuskoiria. Pelastuskoiria käytetään mm. etsimään kadonneita ihmisiä maastosta tai pelastamaan vedestä. Monissa koirien tehtävissä hyödynnetään sen tarkkaa hajuaistia. Erityisesti ihmisen kanssa syntyneet ja kasvaneet koirat on helppo opettaa tekemään asioita ihmisen käskystä. Koira on helposti motivoitavissa makupaloilla, leluilla tai sosiaalisella kontaktilla. Tosin tässäkin on poikkeuksia, kuten minun edellinen koirani. Kotona sen sai houkuteltua joskus tekemään helppoja tehtäviä, mutta koirakoulussa huomio meni muihin koiriin eikä edes herkun työntäminen suoraan suuhun auttanut mitään.

Olen jostakin ymmärtänyt, että kaikkialla maailmassa koira ei suinkaan ole mikään lemmikki ja kissa saattaa olla yleisemmin lemmikki tai sen tapainen. Näin ollen koiran asema suomalaisessa perheessä voi kummastuttaa. Ja varsinkin jos näkee höperän omistajan lepertelevän 50 -kiloiselle lemmikilleen ja pukevan tälle päälle bling-blingejä. Noh, kai jotkut pukevat kissojansakin. Tai ainakin tiedän pikkutyttöjä, jotka ovat joskus näin lapsuudessaan tehneet ja työnnelleet sitten "vauvaansa" nukenvaunuissakin. Minulla kun ei ollut silloin lapsena sitä kissaa, sai pikkuveli toimia nuken korvikkeena.

Kysenalaisia tutkimuksia ainakin aikakausilehtien mukaan on tehty kissa- ja koiraihmisien eroista. Voidaan esimerkiksi väittää, että niin kissa kuin hänen omistajansa ovat sitä mieltä, että ohjeet on tarkoitettu sovellettaviksi. Koiraihminen ja hänen koiransa taas noudattavat sääntöjä tunnollisemmin. Koiraihmisten taas väitetään olevan sosiaalisempia ja viihtyvän toisten seurassa puistoissa ja lenkkipoluilla. Kissat ihmisineen taas viihtyvät kotisohvalla. Kukkua! Minulla siis on molempia rotuja ja koirani viihtyy kissoja paremmin nimenomaan sohvalla ja kissat taas käy koiran ja minun kanssa pienillä lenkeillä kelistä huolimatta. Ja minä? Olen hyvinkin sosiaalinen. Tosin iän myötä hieman vähemmän, koska arvostan omaakin seuraani.

Kissanomistajia voidaan kuvailla herkemmiksi ja itsenäisemmiksi. He ovat pidättyväisempiä ja varovaisempia uusien tuttavuuksien kanssa. Koiraihmisiä on ilmeisesti kuitenkin enemmän, sillä 60 prosenttia tutkimukseen osallistuineista sanoi pitävänsä enemmän koirista ja vain 11 prosenttia liputti kissan puolesta. Loput pitivät joko molemmista tai eivät kummastakaan. Sama näkyy lemmikkitilastoissa: vuonna 2012 suomalaisilla oli 630 000 koiraa ja 592 000 kissaa. Sekä koira että kissa oli 86 000 kotitaloudessa (Tilastokeskus). 

Että semmoista. Missähän kuvattaisiin sellaisen ihmisen persoonaa ja käytöstä, jolla on siis molemmat edellä mainituista eläimistä lemmikkeinä? Entä jos tilalla asustaa paljon muitakin eläimiä? Kannattaa muuten katsoa netistä hauskat videot kissa- ja koiraihmisten eroista. Videoilla miehet esittävät tilanteita ihmisen kanssa käyttäytyen kuin koira tai kissa. (Cat-Friend vs Dog-Friend) 

Syksyisin terveisin eläinystävä, ilmeisesti jollain tapaa itse kissamainen(-nainen), koska horoskooppimerkkini on leijona ja kiinailaisessa horoskoopissa tiikeri...

  

Iskikö nyt hulluus vai vanhuus?

 

Hulluus tai neuroosi - vattuihin, sieniin... metsäilyyn kuumottaa poskia ja tulee uniinkin. Kamalaa. Aina olen inhonnut marjojen poimimista, mutta nyt vietin kahtena päivänä tuntitolkulla aikaa vattupuskassa ilman pakottamista. Ilma suosi ja ajatus lepäsi. Koira kävi välillä ilmoittautumassa minulle ja popsi samalla välipalaksi marjoja alaoksilta. Enpä olisi uskonut, että marjastamisestakin voi nauttia. Mutta ei, EN sentään halua mustikkaan. Se on ihan liian rankkaa selälle ja hermoille. Ne itikat, kumartelu ja hidas käsinpoimiminen ei sovi minulle. Ja etenkään tällaisena kesänä ei voi poimuria harkitakaan. Minusta aikanaan, kun en halua marjoja mehustaa tai hillostaa. Eilen sain houkuteltua pojatkin mukaan toiselle reissulle pusikkoon, kun lupasin, että pienet jugurttisangot per nenä riittää. Vietiin marjat heti tuoreeltaan isälle ja kyllä oltiin kaikki aikaansaannokseemme tyytyväisiä.

Niin nekin vaan kasvaa ja kasvaa, ei voi estää. Pojat siis. Vanhempi poika on tälläkin hetkellä metsästysseuran talkoissa. Kolmisen vuotta hänkin on jo talkoillut ja kulkenut metsällä. En ole siis enää ainut perheestä, jolla on talkoita ja kaiken maailman kissanristiäisiä. Kyllähän molemmat harrastaa vielä monenlaista liikuntaa ja esikoisen partioharrastuskin on jatkunut ensimmäiseltä luokalta lähtien, mutta talkoohenki tahtoo olla monilla nuoremmilla nykyään hukassa. Kaikki pitäisi olla valmiina eteen tarjottuna (tai kotisohvalle) ja mielellään ilmaista. Ja tarkoitan nuorilla alle eläkeikäisiä. Siltikin jaksetaan nurista, kun mitään ei järjestetä tai järjestetyt jutut ei miellytä. Tekisi sanoa päin naamaan ISOILLA KIRJAIMILLA, että passaa tulla itse tekemään, jos ei kelpaa... Usein kuitenkin kaikkien järjestöjen tapahtumat ovat ilmaisia tai edullisia ja tekijät hoitavat hommat omalla ajalla ja ilmaiseksi. Hyvää hyvyyttään.

No niin, nyt on siitä taas purkauduttu! Kiitos. Tervetuloa muuten nyt perjantaina ja lauantaina Keiteleen peristeisille markkinoille. Järjestäjänä toimii Keiteleen Hevosystäväseura ry. (löytyy mm. facebookista). Yhteistyössä kunnan, Wanhan Koulun Tallin ja Matin Puupajan nähdään lauantaina oikeita hevosia ja ponejakin pitkästä aikaa markkinoilla. Sitten päästään edelliseen aiheeseen - hulluutta sekin - rakastuminen. Eikäs niin jo todettu?!

Hulluutta tai hyvinvointia. Miten sen ottaa ja missä vaiheessa parisuhdetta ollaan. Mistä ihmisen hyvinvointi muuten muodostuu? Terveydestä tai sairauksien hyvästä hoitotasapainosta. Oikeanlaisista terveystottumuksista kuten liikunta, ravinto ja lepo. Päihteettömyydestä tai kohtuukäytöstä. Ravinteista. Puhtaasta ilmasta ja elinympäristöstä. Nautinnoista ja ilosta. Tasapainosta. Vapaa-ajasta ja harrastuksista. Työstä. Riittävästä toimeentulosta. Sukulaisista ja ystävistä. Eheästä minäkuvasta ja itsetunnosta. Puutteellisuuksiensa ja keskeneräisyytensä tunnistamisesta ja myöntämisestä. Parhaansa yrittämisestä ja kehittymisestä. Kuuntelemisesta, kuulluksitulemisesta. Rakkaudesta sen kaikissa olomuodoissa. Itsensä rakastamisesta. Kunnioituksesta. Lista voisi olla loputon. Jokaiselle meistä hyvinvointi voi merkitä erilaisia asioita erilaisilla vivahteilla maustettuna. Sanat, joita käytämme, voivat olla erilaisia tarkoittaen kuitenkin samaa.

Näin myös rakkaudessa. Joidenkin kanssa vain puheet ja ajatukset kohtaavat, kun toisten kanssa ollaan ulapalla koko ajan. Saman huomaan joskus muissa ihmissuhteissa ympärilläni. Oli sitten kyse asiakkaista, työtovereista tai tuttavista. Aina ei riitä, jos kommunikoidaan hulluna aina ja koko ajan, jos ei tule ymmärretyksi oikeasti tai ei itse ymmärrä. Kuuleminen ja kuunteleminenkin ovat mielestäni kaksi eri asiaa. Saati, jos vielä ymmärtää kuulemansa ja osaa toimia vaistonvaraisesti oikein tai edes sinne päin sen perusteella. Joko olette ihan pihalla? Ei se mitään - niin minäkin usein.

Usein ne ns. "ahaa -elämykset" tulevat jälkikäteen. Hoksottimet harvoin on niin kohdillaan, että huomaisi jokaisen pienen eleen, ilmeen tai "koukun" puheissa etenkin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei voi millään ilmaista suoraan mitä ajattelee tai tuntee. Asiat pitäisi osata poimia rivien välistä tai sitten kyetä lukemaan ajatuksia. Voi kamalaa miten rasittavaa sellainenkin kyky olisi. Miettikää sitä jatkuvaa ajatuksenvirtaa mitä päässä useinkin liikkuu ilman järjenkään häivää.

Hyvinvointiin ja rakkauteen liitetään usein myös onnellisuus. Mitä se on? Mistä se koostuu? Kuinka onnellisuudesta ajatellaan ja arvostetaanko sitä? Korostetaanko liikaa, että ihmisen PITÄÄ olla edes joskus onnellinen? Ja onko täysin onnettomia ihmisiäkin olemassakaan? Tuoko raha, perhe, lapset, rakkaus tai työ onnellisuuden? Aiemmin luettelemaani listaa voisi hyödyntää tässäkin. Plaah, plaah... Kyllä te nämä tiedätte. Mutta pysähdyttekö koskaan todella ajattelemaan mistä ja milloin olette onnellisia. Mikä estää olemasta onnellinen? Onko este todellinen ja ehdoton?

Tässä yhteydessä tunkee mieleeni eräs monista hyvistä Tommy Tabermannin ajatelmista:"Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään olla käyttämättä?"

Ja loppusanoiksi erään monille hyvinkin tutun laulun sanat. Nämä ovat jääneet päähäni soimaan, koska tämä jo hieman vanhempi laulu on soinut radiossa useillakin kanavilla jostain syystä viime päivinä.

"La Isla Bonita"

Como puede ser verdad
[or Como puede ese olvidar]
How could it be true?

Last night I dreamt of San Pedro
Just like I'd never gone, I knew the song
A young girl with eyes like the desert
It all seems like yesterday, not far away

Tropical the island breeze
All of nature wild and free
This is where I long to be
La isla bonita
And when the samba played
The sun would set so high
Ring through my ears and sting my eyes
Your Spanish lullaby

The beautiful island

I fell in love with San Pedro
Warm wind carried on the sea, he called to me
Te dijo te amo
I prayed that the days would last
They went so fast

He told you, "I love you"

I want to be where the sun warms the sky
When it's time for siesta you can watch them go by
Beautiful faces, no cares in this world
Where a girl loves a boy, and a boy loves a girl

Last night I dreamt of San Pedro
It all seems like yesterday, not far away

La la la la la la la
Te dijo te amo
La la la la la la la
El dijo que te ama

He told you, "I love you"

He said he loves you...

Kun aika on, saavuthan?

Pikkuisen on ilmeisesti rannalla sijaitsevan kodin kuumetta, kun katselen ihastuksesta huokaillen myynti-ilmoituksia ja päässä soi Oikotien ym. mainokset. Onneksi kuume aina laskee rahapussia otsaan sivellessä. Oma kotikin on ihana eikä ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella (paitsi ehkä hevosten mielestä), mutta kaipaan veden äärelle. Järvi, lampi, joki tai joku puropahainen edes. Kunhan siinä voisi uida ja kalastaa. En minä, mutta pojat. Olisihan se paljon kätevämpää, kun ovesta voisi pihan läpi kävellä rantaan. Tällainen laiskimuskin saattaisi hylkeenlailla paistetella laiturilla lomallaan ja molskahtaa jopa järveen.

Tähän nykyiseen pieneen torppaani rakastuin kyllä ensisilmäyksellä. Se oli sillä hetkellä paras ja rahapussille sopivin vaihtoehto, joka myös tuntui heti kodille ovesta sisälle astuessa. Onhan se kulunut ja paikat rempallaan, mutta on katto pään päällä ja meidän perhe tänne mahtuu. Pitäisi korjata sitä ja tätä sekä tuota, mutta... On asuttu tässä nyt kuitenkin jo yhdeksättä vuotta ja hyvin on viihdytty. Pojat vaan tuppaa kasvamaan ja pian on jo esikoisen lähdettävä jonnekin opiskelemaan. Siitä pari vuotta ja on nuoremman vuoro. Mitäs minä sitten teen? Ikäkriisi ainakin alkaa jo iskeä päälle. Liian nuori jäämään eläkkeelle ja liian vanha tekemään monia muita asioita. Esimerkiksi lisäämään perhettä. Ja siihen tarvisisi kyllä sen toisenkin osapuolen.

Tästä pääsenkin kätevästi siihen toiseen asiaan mitä olen miettinyt viime aikoina: "Mikä saa ihmisen rakastumaan toiseen ihmiseen?"

Vähän niinkuin tuossa talon ostossakin, joskus ne palat vain loksahtavat sopivasti kohdilleen: aika, paikka, elämäntilanne ja sopiva kumppani. Toisessa osapuolessa voi houkutella puoleensa joitakin ulkonäkö, raha, auto, talo tiluksineen, ikä tai vaikka titteli. Toisia kiinnostaa enemmän ihmisen todellinen luonne, huumori, käytöstavat, ystävällisyys, huomioiminen, silmien pilke, hymy tai koko paketti. Tiedostamattamme voimme aistia hajuja ja hormoneja, jotka osuvat kipunan lailla meissä sisällä sopiviin turvallisiin sopukoihin. Rakastuminen saa kirjaimellisestikin hormonit hyrräämään niin naisilla kuin miehillä - tutkitusti. 

Luin eräästä artikkelista, että naisilla mieshormoni eli testosteroni toimii "kiltteyshormonina" rakastumisen yhteydessä. Eli kun naiset tuottavat sitä paljon rakastuessaan tai ihastuessaan, heistä tulee kiltimpiä ja vähemmän laskelmoivia. Tutkimuksissa on havaittu, että jos naisten veren testosteronipitoisuus on suurempi, niin he toimivat pehmeämmin, ymmärtävät vastapuolta helpommin ja antavat enemmän periksi. Sehän on aivan loistavaa, että naisen käytökseen tulee tietynlaista joustavuutta, jolloin sietää sen vastapuolen käytöstä paremmin eikä tuore suhde ajaudu karille heti alkumetreillä.

Miehiin testosteroni taas vaikuttaa päinvastaisesti. On tutkittu esimerkiksi, että jos miehet käyttävät testosteronin määrää nostavia anabolisia steroideja, niin heistä saattaa tulla käytökseltään aggressiivisempia ja ehkä myös impulsiivisempia. Tätä en yhtään ihmettele, sillä tapauksiahan on nähty. Mietin kyllä, että todennäköisesti herkempiä tälle negatiiviselle muutokselle ovat ne, jotka jo luonnostaan ovat taipuvaisempia agressioihin. Luulisin. Mutta rakastumisen yhteydessä miesten testosteronin tuotanto onneksi vähenee. Miehistä tulee siis luojan kiitos vähemmän aggressiivisia, joka taas edesauttaa heitä sitoutumaan naiseen ja suhteeseen paremmin.

Rakastuminen saa aikaan siis hyvän olon tunnetta, suorastaan euforista riemua. Ehkä jopa hyvälaatuista stressiä. Rakastuessa tai voimakkaasti ihastuessa olen huomannut ilmiön aiheuttavan myös painokilojen vähentymistä, sillä aika ei kulu jääkaapilla notkuen ja sohvalla märehtien elämää, vaan ihminen on silloin aikaansaava, menevä ja touhukas. Yötkin voi kulua monella muullakin tavalla kuin nukkuen... Rakastunut ihminen jaksaa mitä vain eikä tunne väsymystä normaalilla tavalla. Tilaa voisi verrata myös äitiyteen. Silloin jaksoi muutamien tuntien torkkumisella ihmeen hyvin, kun sai katsella tuhisevaa suloista vastasyntynyttä, joka oli hyvin riippuvainen äidistään. Ne hormonit.

Valitettavasti rakastuessaan ihmiset keskittyvät siis vain tuohon yhteen henkilöön (tai ainakin useimmat) ja unohtavat hetkeksi muun maailman. Tämä voi olla joskus haitallista muita läheisiä, työtä, koulua tai harrastuksia ajatellen. Entäs jos rakkaus ei kestäkään, tulee ero ja henkinen/fyysinen romahdus? Onko meitä silloin lähipiiri tukemassa, jos onkin jo erkaantunut heistä? Oikeat ja hyvät ystävät toivottavasti ovat tulena ja lähellä siitä huolimatta, että unohdit heidät välillä. Ihmiset käyttäytyvät kyllä eri tavoin parisuhdeasioissa noin yleisestikin ottaen. Ihmiset ovat myös erilaisia rakastujia. Paljon asiaan vaikuttaa aikaisemmat kokemukset suhteista, jos niitä on, mutta mutta ihmiset eroavat synnynnäisestikin siinä, kuinka voimakasta rakastumisen tunne on. Joillakin reaktio on laimea, toisilla taas hyvin vahva. Olemmehan muutenkin erilaisia persoonallisuudeltamme ja käytökseltämme. Myös kasvatus ja elämänkokemukset muokkaavat esimerkiksi saman perheen sisaruksia erilaisiksi.

Rakastunut ihminen on usein rohkeampi, mutta onko hän samalla myös tyhmempi? Tai ainakin harkintakyvyltään erilainen kuin sama henkilö ei-rakastuneena? Voin ainakin omasta kokemuksesta sanoa, että olin etenkin nuorempana. Ehkä ikä ja kokemukset ovat hieman tasoittaneet käytöstä.

Tutkimuksienkin mukaan näin voisi sanoa. Käytös liittyy myös hormoneihin ja elimistössä tapahtuviin muutoksiin. Tässä tapauksessa erityisesti välittäjäaineeseen nimeltään dopamiini ja sen tasoon. Juuri dopamiinihan on se mielihyvähormoni, joka on keskeinen mielihyvän kokemisessa ja mielenkiinnon ylläpitämisessä. Rakastunut ihminen käyttää dopamiinia tavallista runsaammin häntätumakkeen ja aivokuorukan alueella ja kun solut tällä alueella toimivat vilkkaasti, niin huomiokyky on hyvä, mutta toisaalta se on kapeampi kuin normaalissa tilanteessa.

Silti ilmaan jää minua vaivaamaan muutama elämää suurempi kysymys? Miksi jotkut rakastuvat ehkä vain sen yhden kerran elämässään ja toiset jopa satoja kertoja? Miten joku löytää sen oikean heti kerralla ja suhde kestää, kun toisille ei tunnu löytyvän sitä suurta onnea millään? Miksi ihmiset tekevät aina samoja virheitä uudelleen ja uudelleen? Miksi?

Etelärinteelle on tullut jo syys, lohduton yön hämäryys

No jos ei kuitenkaan ihan lohduton eikä ihan vielä syksy, vaikka ilma siltä on tänään(kin) tuntunut. Sataa, pimenee ja viilenee. Syksyssä on kyllä puolensa. Elo- ja syyskuun pimenevät, mutta vielä lämpimät illat tuoksuineen ja äänineen ovat kiehtovia. Voin kuvitella miltä viljapelto tuoksuu syksyisessä tuulessa. Ja hämärissä illoissa on tunnelmallista sytytellä kynttilöitä ja pitää takassa tulia.

Ensimmäinen lomanjälkeinen työviikko alkaa olla voiton puolella. Ajattelin, että kesäloman jälkeiset ensimmäiset päivät töissä olisivat ihan kamalia ja ruuhkaisia sekä uuden loman tarve olisi suuri. Vaan kuinka kävikään? Yllätys, yllätys olikin melko tavallista. Rauhallista jopa. Eli en olekaan korvaamaton. Kamalaa. Kuinka selviän tästä tiedosta. Joka tapauksessa laitoin kuitenkin jo varalta uuden lomahakemuksen vetämään syyskuulle, että pääsisi siellä pohjoisessakin mökillä käymään. Katsotaan miten se sitten järjestyy. Kova hinku olisi sinne tunturimaisemiin ja porojen keskelle. Ehdottomasti pitää myös päästä naapuriin haistelemaan ja rapsuttelemaan issikoita. Sillä loma ei ole mikään, jos ei jotain elukoita pääse hoitamaan.

Äidiltä minulle. Ihana.

Näin tässä muuten muistaakseni Finnairin uuden TV-mainoksen. Jotain useiden ovien avautumista siinä kuvattiin ja elämäntarinaa. Lisäksi jatkuvasti telkkarissa pyörii hotellien ja matkatoimistojen mainoksia. Syksy kyllä siis oikeasti lähestyy. Mutta miksi on niin hienoa lähteä ulkomaille lomailemaan? 


Tarvitseeko ihminen pitkän välimatkan töihinsä ja arkeensa, jotta pääsee irtautumaan? Pitääkö loman olla aina luxusta? Ehkä osalle ihmisistä, mutta ei minulle. Kotikasvatus ei tue minun matkailugeeniä enkä koskaan kyllä aikuisenakaan ole kaivannut erityisesti juuri ulkomaille. Pakkaaminen on ikävää ja etenkin se tavaroiden purkaminen. Matkustaminen myös, koska haluaisin olla sormia napsauttamassa siellä matkakohteessa. Ainakin, jos lentämisestä on kyse. 

Viihdyn kotimaassa ja etenkin kotona, mutta onhan se avartavaa joskus käydä jossakin muualla ja oikeasti irtautua kotiarjesta. Ei sillä, että kotona viihtymisessä minusta mitään pahaa tai outoa olisi. Mutta kun käy joskus jossakin, osaa taas vielä paremmin arvostaa omaa kotiansa ja sen rauhaa. Aivan pienikin luxus arjessa on piristävää. Esimerkiksi hyvä päivällinen tai kahvihetki rakkaan ystävän kanssa, uusi harrastus tai kodin sisustaminen. Minulle myös hyvä kirjan lukeminen tai elokuvan katselu omassa rauhassa on nautinto. Etenkin takkatulen loisteessa, villasukat jalassa ja käden ulottuvilla vaikka lasillinen hyvää punaviiniä ja pientä purtavaa. Samahan pätee lapsiin, kuten aiemmin taisin kirjoittaa. Ei lapsille tarvitse olla aina kovin kallista tai erikoista ohjelmaa, riittää kun siinä on ajatus mukana ja lapset saa osallistua. Tehdään ja ollaan yhdessä, pidetään hauskaa!

Niin. Siitä Lapista tuli mieleen, että jos siellä aikoo käveleksiä ympäriinsä ja käydä vielä ratsaillakin, pitänee aloittaa kunnon kohottaminen. Syksyllähän (niinkuin talven jälkeenkin ennen kesää) on muotia aloittaa uusia liikuntaharrastuksia tai palata entisten pariin. Laihduttaa tai korjata ruokailurepsahduksia. Ratsastuskortti taitaa nyt rahapulassa jäädä odottelemaan, mutta jos nyt ensin vaatimattomasti aloittaisi uudelleen nuo pidemmät kävelylenkit. Tiedä vaikka rohkenisi metsään koiran kanssa marjastajia säikyttelemään. Tai niitä karhuja. Tänään jo koiran kanssa nautiskeltiin pienellä lenkillä lempeän pehmeästä ja lämpimästä kesäsateesta. Myöhemmin se ei kyllä niin lempeää ollut. Mutta tuli kuitenkin käytyä mittailemassa myös kylänraitteja torin kupeessa Hevosystäväseuran nimissä, kun suunniteltiin elokuun lopulla olevia Keiteleen markkinoita. Menee kartat uusiin puihin ainakin osittain, kun meidän ja parin muun teltan kohdalle rakensi ravintola kesäterassin. Sitä on kyllä kaivattu, että hyvä että rakensivat.

Eräs boccia-eristä,. Minulla punaiset pallot, juniorilla siniset. Ei kuulema ollut varma voitto minulle, joten uusittiin.

Uusintapeli. Minulla punaiset ja keltaiset. Loppujen lopuksi erät taisi mennä minulle 11-10.

Eilisilta meni juniorin kanssa kahdenkeskistä aikaa viettäen. Pelattiiin pihalla leikkimielistä bocciaturnausta ja saunottiin illan lopuksi. Bocciassa on pelivälineinä sisäkilpailuissa 13 nahkaista palloa, joista kuusi on punaista ja kuusi sinistä. Lisäksi pelissä on valkoinen maalipallo. Ulkona taas pelataan kovilla muovipalloilla, joiden värit ovat samat kuin sisäpallojen. Pelaajan tavoitteena on pelata omat pelipallonsa mahdollisimman lähelle maalipalloa, jota me ainakin kutsuimme kiveksi. Tai bocciksi. Pelaaja voi pelata palloa heittämällä, potkaisemalla, vierittämällä tai käyttämällä vierityskourua ja avustajaa. Meillä tosin on halpa muutaman euron pallosetti, jossa on 8 vesitäytteistä muovipalloa; 2 palloa kutakin väriä. Lisäksi yksi pieni valkoinen maalipallo.

Jäljellä enää...

Kyllä me eilen ehkä vähän herkuteltiinkin... Minäkin olen saanut melkein kaikki Tallinnan reissun tuliaiseni tuhottua. Pojat nimittäin toivat äidille herkkuja: hieman suklaata, Menthos -karkkeja (vesimelonin makuisia) ja pussikarkkeja sekä ison rullan HubbaBubbaa. Sitä tuli lapsenakin syötyä, sellaisissa paloissa. Muistatteko? Kaikki oli hyvää, ehkä suklaa parasta - minttukrokanttia nimittäin. En kyllä tunnustaudu miksikään suklaariippuvaiseksi, mutta hyvä suklaa on aina hyvää vaikkei levyllistä kerralla pistelisikään. Edellinen suklaa oli ohuen ohutta vahvaa ja tummaa suklaata chilimausteella. Hyvää sekin :) Ensi kerralla voisi pohtiakin tuota riippuvuusasiaa... vai voisiko?