Kun aika on, saavuthan?

Pikkuisen on ilmeisesti rannalla sijaitsevan kodin kuumetta, kun katselen ihastuksesta huokaillen myynti-ilmoituksia ja päässä soi Oikotien ym. mainokset. Onneksi kuume aina laskee rahapussia otsaan sivellessä. Oma kotikin on ihana eikä ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella (paitsi ehkä hevosten mielestä), mutta kaipaan veden äärelle. Järvi, lampi, joki tai joku puropahainen edes. Kunhan siinä voisi uida ja kalastaa. En minä, mutta pojat. Olisihan se paljon kätevämpää, kun ovesta voisi pihan läpi kävellä rantaan. Tällainen laiskimuskin saattaisi hylkeenlailla paistetella laiturilla lomallaan ja molskahtaa jopa järveen.

Tähän nykyiseen pieneen torppaani rakastuin kyllä ensisilmäyksellä. Se oli sillä hetkellä paras ja rahapussille sopivin vaihtoehto, joka myös tuntui heti kodille ovesta sisälle astuessa. Onhan se kulunut ja paikat rempallaan, mutta on katto pään päällä ja meidän perhe tänne mahtuu. Pitäisi korjata sitä ja tätä sekä tuota, mutta... On asuttu tässä nyt kuitenkin jo yhdeksättä vuotta ja hyvin on viihdytty. Pojat vaan tuppaa kasvamaan ja pian on jo esikoisen lähdettävä jonnekin opiskelemaan. Siitä pari vuotta ja on nuoremman vuoro. Mitäs minä sitten teen? Ikäkriisi ainakin alkaa jo iskeä päälle. Liian nuori jäämään eläkkeelle ja liian vanha tekemään monia muita asioita. Esimerkiksi lisäämään perhettä. Ja siihen tarvisisi kyllä sen toisenkin osapuolen.

Tästä pääsenkin kätevästi siihen toiseen asiaan mitä olen miettinyt viime aikoina: "Mikä saa ihmisen rakastumaan toiseen ihmiseen?"

Vähän niinkuin tuossa talon ostossakin, joskus ne palat vain loksahtavat sopivasti kohdilleen: aika, paikka, elämäntilanne ja sopiva kumppani. Toisessa osapuolessa voi houkutella puoleensa joitakin ulkonäkö, raha, auto, talo tiluksineen, ikä tai vaikka titteli. Toisia kiinnostaa enemmän ihmisen todellinen luonne, huumori, käytöstavat, ystävällisyys, huomioiminen, silmien pilke, hymy tai koko paketti. Tiedostamattamme voimme aistia hajuja ja hormoneja, jotka osuvat kipunan lailla meissä sisällä sopiviin turvallisiin sopukoihin. Rakastuminen saa kirjaimellisestikin hormonit hyrräämään niin naisilla kuin miehillä - tutkitusti. 

Luin eräästä artikkelista, että naisilla mieshormoni eli testosteroni toimii "kiltteyshormonina" rakastumisen yhteydessä. Eli kun naiset tuottavat sitä paljon rakastuessaan tai ihastuessaan, heistä tulee kiltimpiä ja vähemmän laskelmoivia. Tutkimuksissa on havaittu, että jos naisten veren testosteronipitoisuus on suurempi, niin he toimivat pehmeämmin, ymmärtävät vastapuolta helpommin ja antavat enemmän periksi. Sehän on aivan loistavaa, että naisen käytökseen tulee tietynlaista joustavuutta, jolloin sietää sen vastapuolen käytöstä paremmin eikä tuore suhde ajaudu karille heti alkumetreillä.

Miehiin testosteroni taas vaikuttaa päinvastaisesti. On tutkittu esimerkiksi, että jos miehet käyttävät testosteronin määrää nostavia anabolisia steroideja, niin heistä saattaa tulla käytökseltään aggressiivisempia ja ehkä myös impulsiivisempia. Tätä en yhtään ihmettele, sillä tapauksiahan on nähty. Mietin kyllä, että todennäköisesti herkempiä tälle negatiiviselle muutokselle ovat ne, jotka jo luonnostaan ovat taipuvaisempia agressioihin. Luulisin. Mutta rakastumisen yhteydessä miesten testosteronin tuotanto onneksi vähenee. Miehistä tulee siis luojan kiitos vähemmän aggressiivisia, joka taas edesauttaa heitä sitoutumaan naiseen ja suhteeseen paremmin.

Rakastuminen saa aikaan siis hyvän olon tunnetta, suorastaan euforista riemua. Ehkä jopa hyvälaatuista stressiä. Rakastuessa tai voimakkaasti ihastuessa olen huomannut ilmiön aiheuttavan myös painokilojen vähentymistä, sillä aika ei kulu jääkaapilla notkuen ja sohvalla märehtien elämää, vaan ihminen on silloin aikaansaava, menevä ja touhukas. Yötkin voi kulua monella muullakin tavalla kuin nukkuen... Rakastunut ihminen jaksaa mitä vain eikä tunne väsymystä normaalilla tavalla. Tilaa voisi verrata myös äitiyteen. Silloin jaksoi muutamien tuntien torkkumisella ihmeen hyvin, kun sai katsella tuhisevaa suloista vastasyntynyttä, joka oli hyvin riippuvainen äidistään. Ne hormonit.

Valitettavasti rakastuessaan ihmiset keskittyvät siis vain tuohon yhteen henkilöön (tai ainakin useimmat) ja unohtavat hetkeksi muun maailman. Tämä voi olla joskus haitallista muita läheisiä, työtä, koulua tai harrastuksia ajatellen. Entäs jos rakkaus ei kestäkään, tulee ero ja henkinen/fyysinen romahdus? Onko meitä silloin lähipiiri tukemassa, jos onkin jo erkaantunut heistä? Oikeat ja hyvät ystävät toivottavasti ovat tulena ja lähellä siitä huolimatta, että unohdit heidät välillä. Ihmiset käyttäytyvät kyllä eri tavoin parisuhdeasioissa noin yleisestikin ottaen. Ihmiset ovat myös erilaisia rakastujia. Paljon asiaan vaikuttaa aikaisemmat kokemukset suhteista, jos niitä on, mutta mutta ihmiset eroavat synnynnäisestikin siinä, kuinka voimakasta rakastumisen tunne on. Joillakin reaktio on laimea, toisilla taas hyvin vahva. Olemmehan muutenkin erilaisia persoonallisuudeltamme ja käytökseltämme. Myös kasvatus ja elämänkokemukset muokkaavat esimerkiksi saman perheen sisaruksia erilaisiksi.

Rakastunut ihminen on usein rohkeampi, mutta onko hän samalla myös tyhmempi? Tai ainakin harkintakyvyltään erilainen kuin sama henkilö ei-rakastuneena? Voin ainakin omasta kokemuksesta sanoa, että olin etenkin nuorempana. Ehkä ikä ja kokemukset ovat hieman tasoittaneet käytöstä.

Tutkimuksienkin mukaan näin voisi sanoa. Käytös liittyy myös hormoneihin ja elimistössä tapahtuviin muutoksiin. Tässä tapauksessa erityisesti välittäjäaineeseen nimeltään dopamiini ja sen tasoon. Juuri dopamiinihan on se mielihyvähormoni, joka on keskeinen mielihyvän kokemisessa ja mielenkiinnon ylläpitämisessä. Rakastunut ihminen käyttää dopamiinia tavallista runsaammin häntätumakkeen ja aivokuorukan alueella ja kun solut tällä alueella toimivat vilkkaasti, niin huomiokyky on hyvä, mutta toisaalta se on kapeampi kuin normaalissa tilanteessa.

Silti ilmaan jää minua vaivaamaan muutama elämää suurempi kysymys? Miksi jotkut rakastuvat ehkä vain sen yhden kerran elämässään ja toiset jopa satoja kertoja? Miten joku löytää sen oikean heti kerralla ja suhde kestää, kun toisille ei tunnu löytyvän sitä suurta onnea millään? Miksi ihmiset tekevät aina samoja virheitä uudelleen ja uudelleen? Miksi?