Naapurissakin tapahtuu...

Kuva viime talvelta, nyt ei ole lunta nimeksikään.

 Niin, haluan kertoa teille eilisillasta. Sehän oli tavallinen pimeä, vähäluminen keskiviikkoilta. Kello lähenteli puoli kymmentä illalla. Kissojen yövuoron aika oli koittanut, mutta nepä eivät halunneetkaan ulos. Syystä? Syystä, että naapurista kuului myrinää. Ihmettelimme tovin sitä ääntä kunnes keksimme: uusi naapurimme ajaa ruohonleikkurilla - sellaisella päältä ajettavalla. Ai miksikö? Eikös se ole ihan normaalia joulukuussa (ei lunta, ei ruohoa), myöhään illalla pimeässä? Ai ei vai... no ei kissoistakaan. Viettivät siis yön sisällä.

Saattoihan se olla, että naapurimme testasi ketjuja leikkuriin, että voi lumien tullessa aurata pihaa, mutta ei kuulema onnistu tuossa risteessä sillä vehkeellä. Jään mielenkiinnolla odottamaan :)

Kuten varmaan jo ymmärsit yllä olevasta, että meille on tullut uusi naapuri. Ja sen ovat kyllä muutkin naapuristossamme saaneet huomata. Niin kovasti on koettanut tehdä tuttavuutta. Itse olen kyllä ajatellut hankkia isomman koiran ja pesäpallomailan. Kerronpa siitä joskus lisää.

Eilen mainitsin jo ohimennen isomummoni. Toisen puolen suvussa oli myös ihanat isoisovanhemmat. Isomummo oli aina ystävällinen ja lempeä, istui kiikkutuolissa neulomassa. Sain perintönä hänen kiikkutuolinsa (on sopivan leveä minunkin perälle), mutta se on tällä hetkellä sijoituksessa, kun ei ollut sijaa talossa. Toivon mahduttavani sen ensi vuoden puolella olohuoneeseen. Sitten takan edessä istuessa ja sukkia neuloessa voin mummoa muistella <3 Loppuaikanansa mummo oli kuulema äkäinen ja arvaamaton sairaudesta johtuen, mutta sitä minä en niin muista.

Isoukista muistan ensimmäisenä hänen "hevosyskänsä" ja harmaan villalangan ranteessa. Mietin tässä juuri eilen illalla ennen nukahtamistani, että estikö se reumatismia tai jotain muuta tautia, vai oliko se muistutuksena jostain. Pitää joskus kysyä äidiltä miten se oikein meni. Ukilla oli iso suomenhevosruuna, jos muistan oikein. Sen nimi oli Nopsa. Oli kuulema nimensä veroin, jos pääsi karkuteille. Ukki piti sitä kyllä pihassa vapaanakin, kun ei lähtenyt sen kauemmas. Pelkäsimme sitä lapsena kamalasti eikä se tykännyt kyllä lapsistakaan. Olen siis ikäni pelännyt ja vierastanut hevosia - näihin päiviin asti. Mutta se on jo sitten toinen tarina, kerron myöhemmin lisää.

Nyt minua kutsuu röykkiö vanhoja lasten vaatteita, leluja ja kirjoja. Pitää käydä läpi mitä voi viedä kirpputorille, mikä jatkojalostetaan muuten ja mitä joutaa roskiin. Töihin vien muutaman kirjan ja pelin odotusaulaan. Pienet lapset tykkää, kun on välillä jotain uutta tutkittavaa :)

Laitan tähän lopuksi kuvia siitä aiheesta mistä lupasin kertoa myöhemmin...